"Sentähden että olen sen pitänyt tarpeettomana ja olisin aina tullut pitämään tarpeettomana, jos nämä viimeiset seitsemän viikkoa eivät olisi olleet niin ijankaikkisuuden pituiset. Mutta elämä on oppia kaikki. Vastaiset viikkomme voimme saada lyhennetyiksi siten että opettelemme kirjottamaan."
"No tokihan me nyt sen teemme että opettelemme joitakin koukeroita tekemään siksi että itse tunnemme. Suuren mieron kanssa meillä ei ole asioitakaan."
Kun Maria näissä Tapanin viimeisissä sanoissa kuuli olevan varman päätöksen että Tapani rupeaa opettelemaan kirjottamaan, niin lähti ulos ja kävi Kerälän Santerilta hakemassa arkin paperia ja lyijykynän palasen. Suoraltaan retalehtava paperi kädessään ja toisessa kolmisen tuuman pituinen, musta lyijykynän palanen tuli hän nyt loistavin ja matkan kulkemisesta hieman tulehtunein kasvoin kamariin, ja ojentaessaan paperia ja kynää Tapanin eteen pöydälle, sanoi: "Nyt se alkaa, sanoi valokuvan ottaja. Alappashan tehdä jytältää kirjaimia, tässä on työmaa auki."
Tapani istui nyt pöydän ääreen kuten ainakin työhön ja alkoi sommitella näppiinsä sitä lyijykynän palasta, mutta ei se ruvennut pysymään oikeassa asennossa, vaikka Maria sitä kolmeen kertaan asetti. Viimein kuitenkin Tapani rupesi puristamaan ihan hammasta purren ja alkoi piirtää A:ta. Mutta kynän puristuksen takia vapisi käsi että tuskin kynän kärki asettui paperille ensinkään. Jännitti hän sen kuitenkin siihen ja pitkän tuokion perästä sanoi: "No tuli se yksi, mutta nuo sakarat tulivat räntsöttämään kuin sammakon takaset."
"No, ei se ole muillakaan ollut ensimäinen aa höylällä höylätty. Teehän toinen, niin siitä tulee jo parempi. Tästä mallistahan sinä näet, missä suhteessa se on korjattava."
Taas rupesi Tapani A:ta tehdä jytältämään että paperi rikkautui kynän jälellä, mutta tuokion perästä punalti päätään ja taas virkkoi: "Mutta siitähän tuli vieläkin huonompi. Tuli pitkä kuin Nahkalan kissa."
"No, kyllä sen sivut kestävät, vaikka olisivat vieläkin pitemmät. Teehän vielä", kehotti Maria tosissaan, vaikka sydämessään nauroi, kun näki Tapanin olevan niin tolkussa.
Nyt Tapani jämiysi oikein uhasta. Painoi rintansa pöydän laitaan, kierti kynällään sen malli-A:n, siten nähdäkseen miten siinä pitää kynän kulkea tullakseen noin soma, ja sitten jännitti jokahisen jäsenensä, että paitsi kynä-kättä oli koko olento jäykkänä kuin aitaa vasten kallelleen väännetty tervasjuurikka. Nyt hän silmät rävähtämättä piirti A:ta niin sydämen pohjasta että kieli työntyi hampaitten välistä ulos sitä myöten kuin kynän jälki jatkui paperilla.
Tämän nähdessään Marialta purskahti väkisten ponnahtava nauru, niin että täytyi mennä sängyn päälle pitkänään nauramaan.
Siitä huolimatta Tapani kuitenkin piirti A:nsa loppuun. Mutta sen tehtyään nujautti hartioitaan ja ihmeissään sanoi: "No, todellakin. Onko tämä nyt sitten näin vaikeaa, että viitsii yksi A syntyessään noin paljon juonitella, vaikka häntä miehinen mies tekee ihan hiki päässä… Minä kun lähden kirvestä tekemään, niin se syntyy kuin loitsimalla, niin annas tuo yksi A:n ilvattu tuommoisen työn osottaa eikä sittenkään ota sukeutuakseen."