"Kohta näkyy kievarin ukon otsaan kynttilä paistavan", sanoi Maria yhä hymyillen. Luulen että Gunilla on jo kahdeksallatoista, siis joutumassa ihan korvaan."
"Näkyy jo tietävän itsekin että hän on sievä ja kaunis … ja sievä se olisikin jos ei itse tietäisi siitä mitään. Katselisi vaan vapaasti niillä suurilla tummansinisillä silmillään kauniista päästään, eikä teeskentelisi", sanoi Tapani vakavasti ja lähti.
Kestikievarin kartanon perimmäisessä huoneessa, keinutuolissaan nojautuneena selkäkenoon, istui vallan levollisena ikäpuoli herra, vedellen puolta syltä pitkästä piipustaan savurenkaita, jotka hiljalleen suureten hajosivat huoneessa näkyväksi, siniseksi kitkuksi. Mutta kun Tapani aukasi oven ja astui reippaasti sisään, hyppäsi herra pystyyn ja tuikeasti silmiin katsoen ojenti laihan, pitkäsormisen kätensä tervehtimään, sanoen: "Minä olen insinööri Dampbell. Tekö olette Tapani Korpela?"
"Kyllä", sanoi Tapani ja katsoi herraa silmiin yhtä kysyvästi kuin herrakin ja kävikin se hyvin laatuun kun oli hänen silmänsä hieman korkeammalla kuin herran.
Kun herra oli kehottanut Tapania istumaan, niin käänsi hän Tapaniin päin keinutuolinsa, johon istuttuaan silmäsi vielä Tapania päästä jalkoihin ja veteli savuja, jota tehdessään näkyi hieman valitsevan sanojaan, että ne kuuluisivat arvokkailta, yhtä arvokkailta kuin sekin rinnalle riippuva, tumman ruskea, vasta kammattu parta, jonka yläosa peitti suurimman osan muotoa. Nyt hän puhtaanvalkoisilla, melkein kuihtuneen laihoilla näpillään käänti ylähuuli-partaansa kahtaalle päin huuliensa edestä ja sanoi: "Minulla on tämän pitäjän Sarajärven kylässä maanjakotyö, jossa tarvitsisin apulaista. Sattumalta tuli tässä talon isännän kanssa siitä puhe ja hän esitti teidät, jonkatähden kutsuin teidät tänne."
"Kun tuota osaisi", sanoi Tapani, voimatta kasvoissaan salata sitä mieltymystä minkä hän tästä esityksestä tunsi.
Tämän huomasi herrakin vaikka ei ollut sitä huomaavinaan, sanoi vaan että: "Isäntä kehui teitä nerokkaaksi mieheksi ja kun kerran nerokas olette ja minä olen neuvomassa, niin kyllä sitä opitaan."
Sen sanan 'ja minä olen neuvomassa' sanoi herra sellaisella painolla että Tapani kuuli siinä vetoa uskottamaan että se on ainoastaan hän joka kykenee siinä suhteessa toista opettamaan. Tapanikin sai niistä sanoista ikäänkuin syytä sanoa: "No, ei tuo vielä minullakaan ole käsi päähän mennyt siinä mihin kerran olen ryhtynyt. Vasta on viides vuosi kulumassa kun alotin varsinaisen sepän ammatin ja kuitenkin olen voittanut jo korkeimman sepän maineen tällä paikkakunnalla. Ja onpa vielä höylälläkin lastu lähtenyt puusta siitä kohti josta sen on pitänyt lähteä. Nyt kuitenkin tuli onnettomuus että loukkautui silmäni, jonka kanssa piti kulkea merikaupungissa ja menettää aikaa ja rahaa eikä vieläkään tullut terveeksi."
"Mutta ovathan silmänne terveen näköiset", sanoi herra ja tuijotti rävähtämättä Tapanin silmiin.
"Ei niissä ole kipua, vaan toinen on hieman hämärä ja heikko."