Oli niin kaunis päivä kun kesäkuun alkupuoliskolla voi olla. Täysilehtinen metsä humisi helteisen päivän lenseässa tuulessa. Järven aallot väsyneen näköisinä vaan tavan vuoksi ajelivat toisiaan ja pehmeillä syleilyillä loiskivat rantaa. Kalamiehet paitahihasillaan kokivat verkkojaan salmien ja saarien rantavesillä. Poutahaukat siipiään räpäyttämättä loikailivat siintävässä korkeudessa ja pääskysemot kilvan kantoivat tarveaineita pesiensä rakenteiksi.
Maria oli kolmivuotiaan pikku Hilmansa kanssa mennyt rantaan vaatteita huuhtomaan, missä pikku Hilmakin kykötti rannan kivellä ja pientä rievun palasta huiskutti vedessä samaan tapaan kuin näki äidinkin tekevän, ja kun sattui rievun nurkasta pirskahtamaan vettä vasten kasvoja, niin rupesi siitä vaan nauraa rähisemään ja pyöreillä silmillään katsoi äitiin nähdäkseen mitä hänen nauramisensa tähän vaikuttaa. Tapanikin tahtoi nyt nauttia luonnosta. Pestyään kasvonsa ja kammattuaan tukkansa suoraan otsalta taakse hän aukaisi akkunan puoliskon aivan selki selälleen. Vilpoinen tuuli hengähteli siitä sisään ja tuntui se vasta pestyihin kasvoihin ja kaulaan tavattoman somalta. Tapani siirsi nyt istuimensa aivan akkunan eteen, otti merikaupungista ostetut siniset silmälasinsa ja katseli niillä ulos. Mutta hetken perästä pudisti päätään ja sanoi: "Hyi, kuinka rumaksi menee kaunis päivä näillä katsellen, juuri kuin syksyhämärä tai jos aurinko olisi puoleksi pimennyksissä. Hyi, kuinka kaamean väriseksi menee koko ilma … ja tämä huonekin. Hyi todellakin! miten pelottavan kaameaksi muuttuu näillä katsellen."
Hän heitti silmälasinsa akkunalle ja katseli vapailla silmillään ulos tunteakseen tuntuuko silmiin pahalta. Mutta samassa rupesi pellon aidan yli vilkkamaan naisen leveäreunainen, kellahtava hattu, joka oli asetettu tavallista enemmän otsalle, joten se kiireesti kulkiessa kun ruumis oli etunojassa näytti olevan aivan syrjällään.
Veräjästä sisäpuolelle tultua Tapani tunsi tulijan kievarin Gunilla-neidiksi ja arvasi olevan toisen puolen emännälle jotakin asiaa eikä siis välittänyt tulijasta mitään, istui vaan akkunan edessä yhä tunteakseen tekeekö ulkoilmaan katseleminen silmille pahaa. Mutta ei kauan kulunut kun huoneen lukossa avain pyörähti ja oven auetessa ilmestyi Gunilla-neidin hikiset kasvot ovelle ja tuskin ehti painaa ovea kiinni ja istua keskellä huonetta olevalle tuolille, kun jo sanojaan sievistellen sanoi: "Meillä on yksi matkustavainen herra, joka pyysi teitä tulemaan sinne hänen puheilleen."
"Herra minua puheilleen… Mitä se merkitsee?" sanoi Tapani ja silmät suurenivat että melkein valkeiset näkyivät ympäri terästen.
"Minä en muuta tiedä kuin sen että se pyysi teitä tulemaan mitä pikimmin puheilleen", sanoi neiti ja kumartui katsomaan kenkiään, jolloin heilautti hartioitaan siksi että selässä riippuva pellavan-keltainen, paksu hiuspalmikko vierähti etupuolelle. Näkyi tietävän että se on siinä vaaleapohjaisen, suurikirjaisen leningin monirynkkyisellä pinnalla soman näköinen ja arvokas riippumassa, vaikka nyt ei ollut ketään näkemässä, joka olisi siitä mitään piitannut.
Maria palasi Hilman kanssa rannasta, ja Tapani, sanottuaan Marialle vieraan asian, rupesi panemaan kiireesti vaatteita päälleen, jota tehdessään sanoi: "Pitääpä käydä kuulemassa mitä sillä herralla minulle on asiaa. Ihmeellistä että herrallakin on minulle sanomista, vaikka luulin että herrasmiehet eivät tiedä minunlaistani maailmassakaan olevan."
Mutta Gunilla-neiti ei näkynyt tahtovan lähteä Tapanin kanssa yhtämatkaa, vaan nousi kiireesti istuimeltaan ja samassa heilautti vartaloaan että palmikko huiskahti hartioille ja tuskin kuuluvasti sanoi: "Hyvästi". Samassa tuokiossa kun oli oven painanut jälkeensä kiinni, näkyi hän jo tiellä, missä hän hameensa takapuolta enemmän tavan kuin tarpeen tähden kantoi toisella kädellään ja toisella veti hattuaan otsalleen, ettei vasten paistava puolipäivän aurinko päivetyttäisi kasvoja, kun ei ollut harsoa. Nyt hän keveästi ja lyhyillä askelilla juosta lipsutti hieman alas viettävää tietä ja lanteilla löyhällä riippuva hameen osa lökkäsi jokaisen askeleen mukaan ja samoin palmikkokin hartioilla.
Tätä jäivät Tapani ja Maria katsomaan akkunasta ja Maria sanoi hymyillen: "Tulihan siitä kun tulikin Gunillasta aimo ryökkinä, kun sai käydä kansakoulun ja kaksi luokkaa tyttökoulua. Sai kun saikin hatun päähänsä."
"Hm", myhähti Tapani, "on sentään samanlaista kuin Saarelankin tytöt kerran tuumasivat, että kaksi sitä meidänkin sisaruksista on ehtinyt sinne asti että saavat panna hatun päähänsä, vaikka ansioita ei ollut enempi kuin toinen oli käynyt kansakoulun ja yhden vaivaisen lukukauden seminaaria ja toinen kaksi kesää kasvitarhakoulua erään lesken kotona. Sama arvo hatun saantiin on Gunillallakin. Vaan saanuthan se saappaat pitävi, saamaton rajaiset kengät. Saahan se rikas vaikka sarvet päähänsä."