"No jo", sanoi Tapani ja kasvot levisivät lystiin nauruun.
Sen enempää ei Tapani välittänyt Marian puheesta eikä kehdossa nukkujasta, jäi vaan paikoilleen, jalkoteriään heilutellen entiseen tapaansa.
Tapanin levottomuutta ei Maria nyt joutanut seuraamaan, kun auki olevasta akkunasta lenti kärpänen, joka häristen sinne ja tänne vainosi Hilman kasvoja, joten Marialla oli työtä sitä pyytäessä. Viimein kuitenkin sai huivinsa nurkalla lyödyksi kärpästä ja pani akkunan kiinni, ettei muita unen häiritsijöitä tulisi. Sitten hän istui Tapanin viereen, silitti kädellään hänen otsaansa ja sanoi: "Siitäkö sinä todellakin olet niin alakuloinen, kun pitää lähteä herroja palvelemaan. Minusta olisi vaan lystiä palvella itseään parempaa. Herrathan meidän käskijöitämme ja haltioitamme kaikessa ovat, niin miksi emme palkan edestä voisi mielellämme palvella, kun sitä täytyy tehdä palkattakin."
"Tuntuu todellakin kuin menisi pääni hajalle ajatellessa miten sinä tulet täällä näiden kotitöiden kanssa toimeen, kun minulla ei ole vapautta päästä sinua näkemään ja auttamaan kiinteimpänäkään aikana. Se herra näytti niin itsevaltiaalta että se ei palvelijansa kohtalosta piittaa enempi kuin Turkin sulttaani. Ensi näkemässä näin, että se herra osaa käskettävänsä suitset pitää lujalla."
"Suuri mies ja niin lapsellinen että pelkäät sellaista", sanoi Maria, hymyillen tekonaurua ja taputtaen Tapania kasvoille. "Minä olen isäntä ja emäntä, otan työaikana työmiehiä niin monta kuin tarvitsen ja silloin kun en tarvitse ketään, olen Hilmani kanssa kahden ja koti tuntuu silloin kodilta, usko pois."
Näitä sanoja sanoessaan Maria nyökytti päätään vakuudeksi ja koetti muutenkin sanoa niin uskottavan tapaisesti kuin vaan taisi. Mutta nyt hän jäi odottamaan Tapanilta vastausta ja silmät maahan luotuina nypästeli Tapanin paidan hihaa.
"No hyvähän tuo olisi kun niin olisi", sanoi Tapani lievästi hymyillen. "Mutta sittekin tuntuu kuin olisin nahkani myönyt nahkapeitturille, joka huomenna jo panisi sen kalkkiammeeseen ja tavan takaa kävisi sitä aina pitkällä taikollaan hämmentämässä siksi kunnes karva on irti, jonka lykättyä se panee toiseen lystiin parkkiammeeseen."
"Hyi… Mikä sinun nyt pani semmoista ajattelemaan… Olethan sinä mies, joka tähän asti et ole ollut kenenkään hämmenneltävänä pienemmälläkään aseella kuin taikolla."
"Niin… Sepä juuri tulee siitä että tähän asti en ole valtaani antanut kenellekään, olen ollut oma herrani. Vaan nyt kun valtani annan toiselle, niin se valtani saaja muuttuu herrakseni, ja kun tämä on ensimäinen kerta elämässäni, niin tuntuu se kauppa ihan pahanmakuiselta. Enkä tiedä mikä aavistus se on, kun rupeaa tuntumaan niin pelottavalta se lähtö. Niistä herran käärmeellisen tuikeista silmistäkö minuun se arkuus jäi."
"Mutta olethan sinä nyt ihan pikkulapsi, kun pelkäät mörköä, jonka sanotaan olevan tuolla pimeässä loukossa… Eihän sinua siihen vihitä. Pääsethän sinä siitä erillesi silloin kun parhaaksi näet erota."