"Ketä?"
"Meitä kaikkia eksyneitä, jotka emme osaa luvattuun maahan."
"Onpa itse Faarao elossa; hän vie meidät takaisin Egyptin lihapatojen ääreen."
"Mutta meidän suuripartaisella Faaraollamme on yhtä tyhjä pata, luulen minä, kuin meillä kaikilla muillakin onnettomilla erämaan matkalaisilla."
"Jospa se onkin itse Mooses, joka tuolla savua suitsuvalla taikasauvallaan saa meille kalliosta irti ihan rautakylmän ja hopeankirkkaan vesivirran juodaksemme ja kylpeäksemme täällä helteisessä korvessa."
"Ei janota vähääkään. Nälkä kurisee suolissani kuin parvi sammakoita."
"Sama on täälläkin."
Näin porisivat ylimieliset pojat, palaillessaan takaisin samaan paikkaan vielä kolmannen kerran. Mutta vaikka miehet yksitellen sieltä vetäytyivät paikoilleen, ei Dampbell ollut sitä näkevinänsäkään, laski ja laski vaan sitä äskeistä laskuaan, väliin ravistaen päätään että parta tärisi. Viimein hän kuitenkin huomasi että oli äsken ottanut sen matkan niitylle puolta pitemmäksi kuin se oli, joten se syrjäänmenemis-mitassa laskettuna vei vaan puolimatkaan.
Dampbell asetti nyt kolmannen linjan ja meni se nyt siihen mihin sen pitikin. Vaan kovin oli isäntä nyrpeissään ja puhumatonna koko päivän eikä kotiin tultuaankaan vienyt taulua eikä taulun neuvoja sisälle, vaan jätti portaille, ja mennen heti makuukamariinsa köllähti sänkynsä päälle, missä katseli lakeen ikäänkuin tahtoisi lukea niitä nauloja, millä laipiolaudat olivat altapäin lyödyt niskoihin kiinni.
Dampbell huomattuaan isännän nyrpeyden tekeytyi emännälle tavattoman ystävälliseksi ja pyysi hänet istumaan toiselle puolen pöytäänsä puhetoverikseen ja olivatkin jo iloisessa, leikinsekaisessa puhelussa, kun Tapani toi taulua ja taulun neuvoja sisälle, etteivät jäisi ulos yöksi.