"No sitäkö sinä sitten rupeat itkemään silmäsi puhki. Lapsethan semmoisia itkevät."
"Se raukka kärsi niin hirmuisia tuskia ennenkuin isäntä joutui lopettamaan, että tuskin voinen koskaan unohtaa sitä kamalaa näkyä, kun se tuskissaan pieksäytyi maassa makkarana tuossa aholla ja veri roiski jaloista, joista tuskissaan laukkaillessa tuossa louhikolla olivat kaviot lähteneet."
"No mutta mitäs vahingolle tekee. Ja katsohan tänne, eikö täällä ole toinen lehmä", sanoi Tapani, povitaskustaan vetäessään paperiin käärittyä paksua rahavihkoa.
"Eipä se ole lehmänä. Enkä usko että Maatikin laista saisin enää koskaan, se oli niin hyvä. Voi, voi, kun se oli soma. En unohda sitä hetkeä ihan sen tapauksen edellä, kun se nuoli minua ja koetti minulle olla parempi kuin osasikaan. Voi, voi sentään, miten se oli soma!"
"No ei se Maatikki kuitenkaan ollut ainoa hyvä ja soma auringon alla", sanoi Tapani iloisesti hymyillen ja taputti Mariaa kasvoille.
"Minkäs minä sille teen kun muuten en voi uskoa."
"Voi, voi, minkälainen lapsi sinä todellakin olet, kun et voi uskoa auringon alla löytyvän kuin yhden ainoan hyvän ja soman lehmän", sanoi Tapani leikillisesti ja kallisti Marian rintaansa vasten. Siinä hän taputteli Marian kasvoja ja kysyi: "Johan nyt voit unohtaa surusi lehmän vahingosta?"
"En tiedä sitä. Nyt vaan iloitsen siitä kun sinä tulit minua näkemään. Ja iloitsisin vielä enemmän, jos lupaisit minulle tehdä pikkuisen oman mökin tuonne järven rannalle. Siellä ei minulla tulisi koskaan niin ikävä sinua odottaissa kuin näinä päivinä."
"En lupaa sinulle tehdä mökkiä, vaan ostan talon ja laitan sinut talon emännäksi, ihan tulen palavaksi emännäksi", sanoi Tapani iloisesti.
"Ethän todellakaan, Tapani, pidä leikkinä; et usko miten tuskallista on olla ylpeitten ihmisten huonemiehenä."