"No, se on koko elävä!"
"Se on jo ikänsä elänyt ja pyhäpäivät päälle", ihailivat pojat Tapanin päästellessä onkea irti.
Mutta eivät pojat joutaneet Tapanin ahventa kauan ihailemaan, kun heidän onkiinsa yhtä aikaa jämähti kumpaseenkin.
Siten he nostelivat ahvenia, että nelikko oli jo kohta täynnä siinä myllerehtäviä kaloja, kun Tapani hyvämielisenä sanoi: "Mikähän meidät tämän saaliin runsauden kanssa perii! Mitenkähän me nämä saatamme Paukkoseen, kun on lintujakin?"
"Ei ole hätää", sanoi toinen poika, "me pujotamme ahvenet kiduksistaan vitsoihin, sidomme ahvenkimput ja lintutakat samaan tankoon, millä kannamme Paukkoseen ja sen tangon heittäessämme sanomme todellakin kuten Männistön muori kerran, että: Tässä ovat viimeiset sekakalat, teeret ja mateet."
"No, vaan näistä jo tulee tankoon painoa", toisti yhä Tapani.
"Tuli mitä tuli. Mieluinen tavara on puolta keveämpi. Otetaanhan vaan ahvenia, silloin kun ovat antajat kotona."
Kun pojista oli onkiminen niin mieluista, niin Tapanikin antoi heidän vielä onkia siksi kunnes nelikko täytyy. Eikä Tapani paremmin kuin pojatkaan seisoessaan lautalla siinä onkimisen touhussaan huomanneet, että lautta hiljalleen vajosi syvempään, eivätkä huomanneet sitäkään, että airot olivat jo menneet lautalta vesiajolle ja oli jo vähäinen tuulen henki viennyt ne enemmän kuin sadan askeleen päähän. Nyt lautta rupesi vajoomaan kiireemmästi, minkä huomattuaan Tapani huudahti: "Herra Jumala! Mehän hukumme kohta. Katsokaa! Nelikko on puolikyljistään vedessä."
Sen kuultuaan pojat rupesivat hätiköimään ja tapailemaan airoja, mutta samassa kaatui lautta ja kääntyi pohjapuoli päällepäin, joten kaikki joutuivat vesivaraan. Pojat, ollen uimareita, hyökkäsivät uimaan ja yks'kaks' uivat likimpään rantaan, missä nousivat maalle katsomaan miten Tapanin käypi. Mutta Tapani kun ei ollut oppinut uimaan, ei uskaltanut erota lautasta, vaan koetti siitä pitää kiinni ja pysytellä edes päätään kuivalla. Nähdessään poikain päässeen rannalle, hän huusi: "Kiirehtikää saamaan talosta apua; minä tuskin pääsen kunnialla maalle, kun tuuli kuljettaa minua selälle päin!"
Sen kuultuaan pojat lähtivät niin kiireesti kuin märissä vaatteissaan voivat mennä. Mutta ennenkun lähes peninkulman päästä olivat miehet kerinneet paikalle, niin päivä oli melkein illalla, vaikka nekin koettivat parastaan, kun koiran hätäinen haukunta ja surkeaääninen ulvominen alkoi jo kuulua puolimatkaan, joka todisti Tapanin hätää.