Jopa viimein keksittiin syy, kun eräs tiesi kertoa, että se ruotimummo oli kulkenut kirkolla. Nyt arvattiin, että se on käynyt lumoamassa kantoherraa päästäkseen varakkaampaan taloon pitemmäksi aikaa. Ja silloin uhattiin mummolle kiusaamalla kostaa se ilkityö ja sanottiin, että
»tulehan muori meille, kyllä tulet tuulen tuntemaan, taivaan tajuamaan!»
Mummo tuli kuin tulikin. Sille luettiin tuo päätös, joka oli määrätty seurattavaksi. Muori kyllä koetti pidellä puoliaan ja selvittää suoraksi rantaansa, vaan se ei auttanut. Päätös oli seurattava. Ja niin mummolle alettiin antaa vaan ruuan tähteitä ja niitäkin määrän perästä kuin venäläisen koiralle. Makuupaikkansa sai hän rikkasopella, paljaalla lattialla. Muori rupesi nurkumaan, vaan vastaukseksi sai pilkkaa ja ilveilystä. Minä olin osanottajana siihen iloon. Olin harmissani tuosta kyydistä, minkä sain lautamieheltä, ja siitä halusi sydän puskea vihojaan muorille. Hänen vanhuuttaan ja vaivasuuttaan ilkamoin. Kaikkea se maa päällään kantaa toisten ristiksi, semmoista ja muuta sanelin muorista.
Muori koetteli rukoilla elämän parannusta, vaan siitä ei tullut sen paremmuutta. Hän näki, että hyvä sana ei tepsi, niin rupesi käyttämään pahempaa puolta. Alkoi haukkua ja häväistä kaikkia ja laittoi vanhan suunsa laulamaan niin, ettei luullut häpyä olevan ollenkaan. Siten koetti kyllästyttää. Vaan silloin tehtiin päätös, että muori pitää laittaa saunaan:
»Ei tuota ilkeä kuunnella tuossa.»
Minä tiesin että nyt ei hyvä peri muoria, kun on talvisydän ja hatara sauna, jota ei tule lämmitetyksi sinne asti, että se voi sulana pysyä, varsinkin kun oli mieli tehdä kiusaa. Sentähden minä rupesin muorin puolesta tuumimaan, ettei vietäisi saunaan paleltumaan. Vaan ei ollut apua. Sauna lämmitettiin ja mummo teljettiin sinne, huolimatta hänen rukouksistaan.
Minun mieleeni kiertyi muistot omasta kohtalostani, kun minua pidettiin pönkän takana. Tuo muisto herätti sääliä muoria kohtaan ja alkoi hänen tilansa painaa minun mieltäni. Kaikin tavoin paneusin pitämään hänen puoltaan. Siitä ruvettiin minulle ilkkumaan. Vaan se ei kuin lisäsi sääliä muoriin. Ja omassatunnossani syntyi vähitellen kuin pakotus, että minun täytyi tehdä hyvää muorille. Ilman en saanut tunnossani rauhaa enkä lepoa. Salaa kuletin aina leipää ja kaloja, joita ikkunasta pujotin muorille saunaan, että eihän edes nälkä panisi päätä. Laitoin puita sinne, että sai mielensä mukaan lämmittää. Joutohetkinä menin mummon luo tarinoimaan hänen huvikseen ja vein aina jotakin. Kyynelsilmin hän kiitti Jumalaa hyvyydestäni.
»Niin olette tekin laupiasmielinen kuin Harjulan Marikin», sanoi muori aina. »Harjulassa olin tätä ennen.»
Ja sitten kertoi hän miten se Mari häntä hoiti sairaana ja miten aina autti. Kun oli ylistänyt tuota Maria kupliksi veden päälle, sanoi:
»Anna Luoja, suo Jumala, anna onni ollaksensa, hyvin ain elääksensä.»