Syödessä puhuttiin asiaa minkä mitään. Kyseli setä meidän puuhistamme ja minä taas hänen toimistaan ja viljelyksistään. Kun sattui aukkopaikka puheesen, teki mieleni kysellä jotakin Harjulasta, vaan aina pelotti, että jos luulevat mitä tahansa, ja sentähden arvelin, että suu kulta, elä virka mitään. Ja omille ajatuksilleni sanoin, että mitä se minua liikuttaa miten Harjulaiset elävät.
»Eipä ollut meidän leivällä keliä, eipä tullut suurta koloa», arveli setä syötyämme.
»Ei mies meri ole, vaikkei taas tyhjälläkään elä. En minä vielä ole ennenkään pöytää poikki syönyt.»
»No, parempi on ruoka syömättä kuin painamatta, sanotaan. Rupeapas nyt köllöttämään siksi kunnes sauna joutuu, niin saat selkääsi oikein veden kanssa. Minä lähden pajaan. Taitaa siellä sepällä viisi näkemätä olla oveen, kun yksin heitettiin.»
»Ei uni maaten lopu eikä virret veisaten vähene. Enkä minä ole tänne nukkumaan tullutkaan. Minä lähden pajaan. Seppä sitä minäkin olen. Seppä sepän takanen, tuhkavasara sepältä nimeä riitelee. Vaan tekemälläänhän mölkä soutaa: omiksi tarpeikseni olen takonut jo vuotta pari kolme. Välistä olen vieraankin hädästä päästänyt.»
»Apu lapsesta lienee, minkä sillä velimiehellä, kun on pojat tuommoisia miehiä. Kyllä sillä nyt on pahin taival kulettu. Nyt elää luotuja päiviään, kun on pere se saapa, mikä syöpää. Vaan toisin on minulla: yksin olen pojaton pinolla, tyttäretön huuhmarella. Yhdestä aisasta on reki perässä, vaikka kolmen eukon ikäseksi olen elänyt. Kahdesti katala naipi, kolmasti kovaosanen, sanotaan ja onkin tosi. Kyllä sitä ei orithevosellakaan vaihtaisi sitäkään kauppaa, eukonkaan kuolemaa. Vaan se pitää ottaa kuin annetaan», tuumaili setä surumielisesti.
Minä ilvehtien sanoin:
»Eikö ole teillä, niinkuin kerran mies oli tuumaillut eukon kuoltua, että kaksi sitä on ilopäivää ihmisellä: ensimmäinen on kun akan saapi ja toinen se kun kuolee.»
Setä vähän rykäsi ja sanoi:
»Kaukana siitä on leikki.»