Enpä kerinnyt monta kertaa pääni ympäri ajatella ennenkuin kurahettiin pappilan kartanolle. Rippikirjotusta varten oli pappilaan kokoutunut paljon väkeä, jotka jokainen katsoivat meitä kuin lehmä uutta konttia. Se onkin tavallista, että kuulutuskirjan teettäjöitä katsotaan edestä ja takaa, kupeelta kummaltakin, ihan kiireestä kantapäihin asti. Vaan meissä turkin päältä katsoen oli tavallista harvinaisempata. Me kun väännyttiin reestä ylös kuin suuretkin herrat ja menimme pitäjän pirttiin, niin sielläkös oli suhisijoita. Sattuipa muutamalle niin karkeasti, että minäkin kuulin kun sanoi toiselle alta kulmainsa katsovalle ja piippuaan sytyttävälle toverilleen:
»Tuossa se nyt höllöttää Harjulan Marin sulhanen. Jopa sattui luu lihan valitsijalle, kuori leivän alkajalle, minkä sille komealle. Se on näyttänyt katselevankin komeammasta naamasta kuin muut ihmiset, ja on näyttänyt että hän sitä onkin ja muut ei mitään.»
Toinen ivallisesti lisäsi:
»Antaa sattua lakkarit housuihin. Sitte tietää koira uineensa kun häntä kastuu.»
Minä en ollut tietääkseni heidän arvosteluistaan, heitin vaan sen turkkini naulaan, ja silloin jäi päällysvaatteekseni ne hyvästi tehdyt harmaat vaatteet, jotka eivät säätyni suhteen olleet ristiriidassa muut kuin kengät.
Kyytimiehemme tuli käskemään rovastin puheille, johon me lähdimme ihan kynttä kautta jälekkäin astua silpomaan kartanon yli, edellämme kyytimies, puhemies, astua reuhtoi, että kädet heilui kuin riusan kieli. Sitte työnnyttiin sinne rovastin huoneesen. Minä jäin vähän oven suun puolelle seisomaan toivossa, että eiköhän nuo kenkäni jäisi papilta huomaamatta. Ja kun oli silmäni pesty ja pääni kammattu niinkuin muillakin miehillä ja kun muutamia nuoruuden kukkia vielä väikkyi rohkeuden ja ilosuuden sulaamilla poskipäilläni, niin rovasti katseli vaan pään puoleen ja jätti minun ilokseni takajalkaani katselematta. Rupesi tehdä jutistamaan kuulutuskirjaa, joka menikin kuin luomisen työ, ja mikäs oli mennessä vanhalla oppineella. Kyseli vaan puhemieheltä, että
»voipiko puhemies valansa uhalla todistaa, että nämä ovat terveet ja etteivät ole sukulaisia toisilleen?»
Kiltisti vastasi puhemies:
»Ne ovat terveet kuin potelli ja riskit kuin kesäpeurat, eivätkä ole sukulaisia enempi kuin susi koiralle.»
Sitte kysyttiin viimeksi meidän mieltä, jonka me lyhimmittäin selitimme. Sitte rovasti kirjoittaa romisti sen pitkää tämän lyhyttä. Me vaan seisottiin kuin viimeisellä tuomiolla, sydän kourassa, että mikähän tuohon pomettiin vielä tarvitaan.