»Onhan se kerjuulupa auki», aloin minä, vaan puhemies taas katkasi, että
»ruoka ei syömällä lopu, vaan saamattomuudella.»
Siihen yhtyi vielä eräs, joka alkoi jaaritella:
»Ei sitä ole koiraa karvoihin katsomista. Ylenkatsottu kanto se reen kaataa. Tapani se vielä ajaa naurut päältään, sillä se mies on terästä ja se elää luotuja päiviään.»
Minä sinne väliin, sen miehen koetin solvettaa, että
»rahalla sitä saa ja hevosella pääsee: minulla on tienaamattomia rahoja vielä paljon maailmassa.»
Vielä joukosta muutama kerettiläisukko sanoi:
»Olen kuullut sen tautta ajetun pois kotoaan, kun ei ole kehdannut työtä tehdä ja kun tuolle puulle on mennyt, ettei ole jo tullut opituksi työtä tekemään, niin kyllä meni mato rasvoineen. Se on tosi kuin sanotaan, että jonka nuorra oppii, sen vanhana taitaa. Saattaa nälkä ruveta hosumaan kun tulee oma nokka eteen, vaikka sitä ei lähtiessään tiedä, mitä matkalla tarvitaan. Moni matkassa tulevi, tapahtuvi taipaleella.»
Puhemies jatkoi äskeistä puhettaan, että
»uusi on kiittää, kypsi laittaa. Kyllä kissa kyntensä löytää, kun näkee putoavansa. Ja toisinnan sen tiedät sinäkin, vaikka suusi mauksi puhua vällötät kuin lampaan päästä. — Lähdetäänpä virstalle, ei tässä pidot parane, jos ei vieraat vähene», sanoi meille.