Rovasti haastoi Mikon maaliskuussa pidettäviin käräjiin, kuten oli uhannut.
Pappilassa oli suurin juhlallisuuksin vietetty rovastin viidettäkymmenettä nimi- ja syntymäpäivää, ja tuomarikin, hovioikeuden määräämä uusi tuomari — oli ollut siellä ja viipynyt myöhään yöhön, minkä tähden tänä aamuna aloitettiin oikeuden istunto kaksi tuntia myöhemmin kuin muina päivinä. Hyvin olivat tuomarin kasvot pöheisinä, silmävalkeaiset verestävinä ja ääni äräkkänä. Kauan piti miehen tuomioistuimellaan rykästellä ja kakistella ennenkuin hän kykeni puhumaan.
Rovasti näkyi heränneen ennemmin kun tuomari. Hyvin olivat pöheissä rovastinkin kasvot, mutta leveä leuka oli ajeltu sileäksi, rosoinen nenä ja risaiset kasvotkin hohtivat puhtautta. Hienot huulet luonnottoman kehnotekoisen nenän alla nipistyneinä visuun, pitkä musta viitta yllään ja sanomalehti kultasormuksisessa kädessään seisoi nyt rovasti oikeushuoneessa keskellä lattiaa.
Lautakuntakin istui penkillään kymmenmiehisenä rivinä kenkiään katsellen. Kaikki näkyivät odottavan, milloin tuomari kykenee tehtäväänsä. Viimein kuitenkin tuomari loi ruskeat pullistuneet silmänsä rovastiin ja örähti: — Mitä tässä nyt sanotaan?
Rovasti kumarsi niin syvään, että pitkän viitan helmat huiskahtivat ylemmäksi vyötäisiä ja sanomalehteä tavattoman pitkällä kädellään ojentaen tuomarille rykästellen sanoi:
— Ehkä minulla on kunnia korkealle oikeudelle esittää tämä sanomalehti, jossa on tämän vastaajan kirjoitus, joka äärimäisen hävyttömästi loukkaa minun kunniaani. Minä en ole pakottanut vastaajaa saatavissani maksamaan penniäkään liikaa, jota paitsi minä olen Jumalan palvelija ja hänen pyhän evankeliuminsa saarnaaja, mikä tekee syytöksen vielä raskaammaksi. Toivon, että korkea oikeuskin ymmärtää minua ja tuomitsee tämän hävyttömän vastaajan tästä teosta mitä ankarimpaan rangaistukseen. Aa… — Rovasti esitti tämän kanteensa hartaalla saarnanuotilla ja aikoi panna loppuun aamenen, mutta huomasi keskeyttää.
Tuomari sanomalehdestä lukea änkytti koko sen kirjoituksen, heitti sitten sanomalehden pöydälleen ja yhäkin ulommaksi pullistunein silmin katsoi Mikkoon ja ärjymällä kysyi:
— Onko tämä rovasti kahden tai kolmen lihanaulan sijasta pakottanut sinut maksamaan kokonaisen häränlavan ja onko rovasti pakottanut sinut jyvämitan panemaan kukkurina ja villanaulan sijasta määrättömän annoksen villoja ja niin poispäin. Onko tämä totta?
— Kun rovastin saatavien kanto on luonnossa maksaen ollut tuollaista määrätöntä, niin omasta kohdastani olen suorittanut rahalla, enkä saa tässä selvitetyksi, mikä siinä on liikaa, mutta eihän kirjoituksessani puhutakaan minun yksityiskohdastani, siinä puhutaan yleisön puolesta, sanoi Mikko jäykästi.
— Sinä et ole yleinen syyttäjä, täällä on meillä yleinen syyttäjä, ärjäisi tuomari kädellään osoittaen nimismieheen, joka sekin kasvoista ja silmistä päättäen oli illalla ollut rovastin nimi- ja syntymäpäivillä.