— Onhan teillä rivakka miniä, täyttäähän se Anna Marian sijan.
— Ainoastaan koollaan. Muuten hänen puolestaan on Anna Marian sija tyhjä ja pysyy tyhjänä.
— Se Anna Maria on todella miellyttävä ihminen, sen reima käytös ja herttainen iloisuus on yhtä virkeänä raskaissakin töissä. Muistan aina, miten viimeksi teiltä lähtiessäni kysyin, milloin hän muuttaa uuteen kotiin. Reippaasti ja loistavin silmin hän sanoi: 'En ennenkuin täällä on rukiit ja kaikki viljat puitu. Minun varstani äänen pitää vielä tänä syksynä kaikua Kentän suurissa riihissä.'
— Niin se Anna Maria, mutta Aino se on pessyt kätensä raskaammista töistä. Nyt kolme kuukautta on talossa ollut, ei vielä ole rikkaa ristiin pannut, virkannut vain niitä omia koristeitaan. Väliin kädet lanteilla puhvihihaisissa leningeissään kävellä kenkailee ja moittii muitten tekoja. Mutta nyt se ensi kesäksi jo pääseekin Leppimäkeen, jossa tulee olemaan oma otsa edessä.
— Vai niin, että Leppimäkeen Aino.
— Se kuuluu tahtovan semmoista, että meidän olisi ruvettava ruokolle ja hänen päästävä talouden haltijaksi. Ei sano ennen tekevänsä talon työtä, ennenkuin on talon emäntänä. Mooseksen kanssa olemme sanoneet, että emme rupea hänen kynsistään katsomaan. Kun olemme toimellamme ja ahkeruudellamme talon laittaneet siihen kuntoon, missä se nyt on, niin tahdomme sitä hallita lopun ikäämme. Pankoot sitten meidän jälkeemme jääneet orsille tai parsille.
— Vai että ruokolle! Eihän toki, eihän toki missään nimessä ruokolle, synti on ajatellakin.
— Sielläpä hän, kun pääsee Leppimäkeen, koettakoon siellä parastaan. Tila on kaikin puolin yhtä hyvä kuin Kenttäkin, tehköön ja toimellaan nostakoon Kentän veroiseksi tai vieläkin paremmaksi. Silloin ei ole aivan tyhjän päällä emäntänä. Vähemmästä meidän on pitänyt Kentässä alkaa. Nyt heille annetaan kymmenen lehmän päätä, hevonen, sata tynnyriä rukiita, viisikymmentä tynnyriä ohria, kaksikymmentä tynnyriä kauroja ja kaikenlaista muuta irtainta. Eivät ole tyhjin käsin taloksi lähtemässä.
— Eivätpä ole tyhjin käsin. Vai sata tynnyriä rukiita. Sitä ei moni isä anna pojalleen, kummasteli ruustinna.
Nyt tulivat rovasti ja Mooses ulkoa. Rovasti astui pitkin askelin pöydän luokse saamaan toista kuppia kahvia ja sanoi: »Kello jo moukasi, tästä pitää alkaa toimittautua kirkkoon.»