— Minä otan, enkä kysy sinulta!
— Et ota! ärjyi yhä Hemmi.
Nyt Aino ja Hetvikin rupesivat ratisemaan ja syntyi semmoinen sanasota, ettei kukaan kuullut omaa ääntään.
Isäntä oli rannalla veneitä tervaamassa ja kuuli sinne sen rätäkän ja huomattuaan, mistä oli kysymys, nakkasi vihaisesti nahkaesiliinansa veneeseen ja lähti kartanoon. Vakavin askelin hän tuli navetan eteiseen missä kokousta pidettiin ja jalkaa polkaisten ärjäisi: »Hiljaa!» Silloin taukosivat kaikkien kielet, ja isäntä sanoi vakavasti: »Meillä ei rähisemällä asiat selviä. Mistä on kysymys?»
Hemmi rykäisi kuivan rykäyksen ja sanoi kylmästi:
— Olli-Pekka aikoo ottaa seitsemän aikuista lehmää ja valita karjan parhaat, siitä tässä on kiista.
— Olli-Pekka saa viisi, kuten sinäkin saisit, jos olisit lähtemässä. Ottakoot ne viisi, mitkä tahtoo, meillä ei huonoja ole, sanoi isäntä jäykästi.
— Vai viisi, vai viisi, ja itse omalla suullaan määräsi seitsemän. Vai viisi nyt annetaan, sähisi Olli-Pekka ja ääneen yhtyivät Aino, Hetvi ja Hemmi, niin että rähäkkä oli kahta suurempi kuin äsken. Reeta Kustaava ja Martta nauroivat ihan sydänalojaan pidellen ja naurussa oli Erkin ja Tuomaankin suut.
— Hiljaa! Kuuletteko! Hiljaa! ärjyi isäntä, mutta siitä muut vain yltyivät.
Emäntä tuli nyt, otti isännän kyynärpäästä ja sanoi: »Annetaan niille mitä ne tahtovat, eiväthän ne kaikkea vie, eihän tuota ilkeä kuulla kukaan tuollaista soidinta.» Siihen ei isäntä sanonut vastaan eikä myötä. Emäntä otti Olli-Pekan kädestä kiinni ja veti hänet isännän luokse. Toiset rätisijät vaikenivat pian, muutamia hammastavia ja solvaavia sanoja enää vaihdettiin.