— Onpahan vain seitsemänsataa kuussa ja vapaa elanto, ja ensi uudeltavuodelta tulen kuulumaan ylempään luokkaan, joten parisen sataa tulee kuussa kohoamaan palkkakin.
— Jopa tuota sitten kykenee perustamaan oman kodinkin. Tässähän
Siuruassa metsäherra Stenbomilla on roimakoita tyttöjä ja on vara
valitakin. Oletteko niitä nähneet? Niistähän saatte, varsinkin siitä
Huldasta, oikein muhkean rouvan.
— Olemme nähneet jokaisen, varsinhan niitä meille näytettiin tässä kesällä eräänä pyhänä. Saimme kunnian olla oikein kutsuvieraina perheen päivällisillä ja oikein vastapäätä Huldan kanssa söimme sorsapaistia, niin että rotisi. Mutta en minä silti siitä joukosta valitse eukkoa. Se päivä kun kerran valkenee, että tulee kodin perustaminen, niin talonpoikaistytöstä se sattuu emäntä siihen kotiin.
— Hm. Siitä ei tule koreata. Jos herrasmies ottaa pelkästä talonpoikaistytöstä rouvan, niin se raja tulee ilmoisen ikänsä näkymään yhtä selvänä kuin jos tuohikontin toinen puoli olisi kudottu nahasta. Sitä nauraisi jokainen, kuka vain leivälle suunsa aukaisisi, nauraisivat hevosetkin, kuten sanotaan.
— Ei se aina niin ole. Taulaniemen tuomari nai palvelijansa, mutta kun se rouvineen aina ajaa autolla, niin moni rouva saa kadehtia. Ja kun se rouva tulee kotiin, niin ei odota se palvelijan kädestä ruokaa pöydälle, itse laittaa ja pieksukengissään kävellä keikuttelee niin että sillat notkuvat, ja saa se äiti maidon lehmästäkin, jos niin tarvitaan. Arvelematta se tarttui syliksi heinäläjäänkin viedäkseen niitä lehmille, vaikka on niin kadehdittavan komea rouva. Työkyky ja työhalu se ihmisen ihmiseksi tekee, kun hän vain sielultaan on ihminen. Sitä jo nykyajan nuoret herrat pitävätkin silmällä ja eukkoa valitessaan jättävät ne silkkisukkaiset hienostelijat tyhjän toimittajille katukeikareille. Sen tietävät nykyajan herrasneitosetkin ja yrittelevät ihmeeksi hekin työntekoa. Kesällä niitä nähdään harava käsissä heinäniityllä ja sirppi käsissä leikkuupellolla, mutta niitten työn teko on kuin heikkoa kajastusta siitä työnteosta, joka lähtee lapsuudesta asti työtä tehneen käsistä.
Kuului salista kiireitä askeleita, ovi aukesi, siitä ilmestyi Reeta-Kustaavan iloiset kasvot ja hän sanoi: »Onpa täällä äiti vartioimaan uunia.»
Teppo jouduttautui sanomaan: »On täällä uunin vartioita, mutta tulehan meitä katsomaan.»
Reeta-Kustaava ei ollut kuulevinaan, rupesi painamaan ovea kiinni, mutta tuli sisään, kun äiti sanoi:
— On tässä pannussa sinullekin vielä tilkkanen kahvia.
Seisaaltaan hän otti pöydältä kahvikupin ja rupesi juomaan, mutta Teppo sanoi: »Istuhan toki tähän rahille minun viereeni.»