— Se pelko lienee aivan turha. Olen minä kesäkauden pitänyt niitä silmällä, kun ne ovat tehneet seuraa tyttöjen kanssa ja pyhäiltoina olleet soutelemassakin. Mutta se tulee vain siitä, että ovat samanikäisiä nuoria, jotka kaipaavat huvitusta. Insinöörien täytyy täällä ottaa niistä ihmisistä hupinsa, joita on lähellä, kuten runossa lauletaan: 'Puhelen Jumalan puille, haastan haavan lehtysille', ja sanotaanhan, että niinkuin metsään huutaa, niin metsä vastaa. Nuo pojat ovat muuten niin siivoja poikia, etten mitenkään voi uskoa heidän pahassa tarkoituksessa hyvittelevän meidän tyttöjä ja tytöt taas ovat siksi järkeviä, että tietävät säätynsä eivätkä anna juolahtaakaan mieleensä sellaisen ajatuksen, että tulisivat heidän vaimoikseen. Kuitenkin olisi paras ajoissa varoittaa ja kieltää, jos huomaisi sellaista.
— Kieltämisestäkö se sitten on apu. Muistan hyvin elävästi oman itseni niiltä ajoilta. Oli minullakin koti, jossa ei ollut minkään puutetta ja vanhukset niin hyvät, ettei kenelläkään parempia, jota paitsi olin vielä ainoa talon perillinen. Minua kielsi isä, kielsi äiti, kielsi jokainen naapuri, mutta etkös muista, oliko siitä apua. Minä en yritäkään kiellellä, jos niikseen tullee. Muuten minä pääasiassa olen samalla kannalla kuin sinäkin.
Isäntä heittää lopsautti jalastaan riisutun märän kenkänsä lattialle ja päättävästi sanoi:
— Niin se on kuin minä sanon. Insinöörit ovat talonpojan poikia, pieninä pahasina ovat olleet talonpoikaisten vertaistensa kanssa yksissä, ja niin täällä erämaan sydämessä, kun ei heillä ole arvonsa vertaisia tovereja, herää lapsuusajan muisto ja unohtaen oman arvonsa he jakavat ilonsa ja huvinsa talonpoikaisten kanssa. Mutta kun pääsevät säätyläistensä pariin, niin talonpoikaistuttavat unohtuvat. Jos olisin heidän seurustelussaan jotakin arveluttavampaa huomannut, niin meiltä olisivat saaneet muuttaa majansa aivan sillä kerralla.
— Kyllä ne ovat todella siivoja, somia poikia, eivät ollenkaan vaativia herroja, vaan ennemminkin palvelevia. Äskenkin kun minulta sukkapuikko putosi käsistä lattialle, niin tuo vanhempi insinööri hyppäsi sitä ottamaan ja antamaan minulle käteen juuri kuin pieni poikanen. Samalla ovat niin komeita ja reippaita miehiä, että mielellään heitä näkee. Äidiksi sanoivat nytkin, kun tulivat viluissaan ja märkinä kotiin.
— Ovat ne kyllä somia poikia. Ei niitä todellakaan ennen vanhaan kestikievariaikana noin toiselle arvoa antavia herrasmiehiä nähnyt. Rovasti menneenä kesänä sanoikin, että nyt ovat jo herrat toisenlaisia kuin neljäkymmentä vuotta sitten, ja taitaa siinä perää ollakin.
— On paljonkin perää. Ei ollut ennen sellaisia pappejakaan kuin nykyinen rovasti on ja olisiko missään ihmistä miellyttävämpää kuin ruustinna, sanoi emäntä ja katsoi akkunasta saunaan.
— Eikö niitä jo ala näkyä sieltä tulevaksi?
— Ei noita vielä. Martta tuo vain näkyy taivaltelevan saunan edessä, on tainnut tulla lämmin siellä löylyä lyödessä… Jopa tuo Erkki työntyy. Jopa Hemmi ja Tuomaskin… Jo tulevat nekin insinöörit. Tyhjä siellä on sauna, saat pirtistä käskeä toveriksesi niitä rautatiemiehiä, ketä tahdot.
— Saatan minä kylpeä yksinänikin ja tule sinä pesemään. En ole päätänikään pessyt sitten kuin viime lauantaina… Kun kaikki talonväki on kylpenyt, niin kylpekööt sitten nuo vieraat, ja kun loppunee löyly kesken, niin lämmittäkööt lisää. On sinne puita jo sitä varten varattu, porisi isäntä mennessään ulos ja avonilkkaiseen pannuissa märissä kengissään raskaasti kävellä lopsutteli saunaan päin.