* * * * *
Rautatie jatkui edelleen, niin että insinöörit eivät päässeet tulemaan Kenttään ennen kuin seuraavana lauantaina ja silloinkin vaivalloisen matkan takaa. He olivat kaikille ystävällisemmät kuin koskaan ennen ja tyttöjä hyvästellessään puristivat niitten käsiä lujemmin kuin milloinkaan ennen. Teppo sanoi Reeta-Kustaavalle: »Muistattekohan te meitä koskaan?»
— Ikämme toki, sanoi Reeta-Kustaava iloisesti nauraen ja pudisti Tepon kättä.
Työmiehiäkään ei ollut Kentässä tämän pyhän aikana enää kuin muutamia ja tulevan pyhän aikana ei ollut yhtään, joten se rautatie työväkineen oli mennyt ohi kuin kevättulva, joka kohisee koskissa uhaten sen rantoja ja rantametsiä, mutta kun on mennyt ohi, niin heikkenee koskien kohina ja kesän rauha palaa kaikkialle. Niinpä Kentän talossakin oli nyt entinen erämaan rauha ja oli kuin raskaan työviikon perästä olisi tullut sunnuntai. Mutta entistä selvemmin näkyi se aukko, minkä Anna Maria ja Olli-Pekka olivat jättäneet. Nyt tuli vain kolme murakuormaa pellolle sen sijaan että ennen oli tullut neljä ja navetasta palasi pirttiin rukkiensa ja kankaittensa ääreen vain kolme entisten neljän sijaan ja kankaita oli pirtissä nyt kolmissa kangaspuissa, kun ennen oli ollut neljissä. Kaskikin oli viime kesänä tullut hakatuksi puolta pienempi kuin tavallisesti muina kesinä. Riihien puintikin loppui vasta lokakuun lopulla, ennen se oli loppunut syyskuussa. Marjasäilykkeitä oli nyt vain kolmessa tynnyrissä, kun ennen oli ollut seitsemässä. Oli kuin taivaanranta olisi ruvennut hämärtymään pilveen. Alakuloiseksi teki se isännän ja emännän mielen, kun rupesi näkymään, että heidän taloudessaan rupesi vierimään alaspäin harja, joka tähän vuoteen asti oli kerta kerralta kohonnut ylöspäin.
Erkin morsian Sivolan Laara tiedettiin työhaluiseksi ja reimaksi ihmiseksi, ja nyt oli joulun aikana aiottu pitää Erkin häät. Toivottiin, että Laara Anna-Marian sijan edes puolittain täyttäisi ja olikin hän taloon tultuaan työssä käsinä paremmin kuin Aino. Mutta ei kulunut monta viikkoa, ennenkuin navettakartanosta rupesi kuulumaan Hetvin ja Laaran välisiä riitoja ja toisilleen niskaköyttä vetäen miniät palasivat pirttiin. Hetvi ja Laara rupesivat miehilleen toimittamaan, että pääsisi toinen tai toinen pieneen Leppimäkeen omaksi taloksi kuten Olli-Pekkakin. Ja kun niitten Hetvin ja Laaran välit pahenivat päivä päivältä, niin isäntä määräsi Erkin lähtemään pieneen Leppimäkeen. Niinpä seuraavana keväänä kesän tultua nähtiin Erkin ja Laaran karjoineen vaeltavan pieneen Leppimäkeen, kuten kaksi vuotta sitten Olli-Pekka lähti isoon Leppimäkeen. Nyt täytyi Kenttään ensi kerran miesten avuksi ottaa renki. Se oli nyt kaikkien mielestä kuin väärä raha oikeitten joukossa. Hän näytti aina työssään ajattelevan, että kun tuo päivä joutuisi iltaan, kun taas talon miehiltä aina päivä loppui kesken. Meni kuitenkin kesä, oltiin taas marraskuussa. Rautatie oli tullut ja sen mukana monenlaista hommaa. Metsien ostelijoita ja talojen ostelijoita metsien tähden kulki toinen toisensa perästä, ja jokainen kehui itseään paremmaksi ostajaksi kuin sen ja senkin yhtiön asiamies oli. Ja tukkisavotoita kerrottiin ensi talvena tulevan useita kymmeniä yksin kuuluvin. Loukkolahden Salmo tuli nyt Kenttään eräänä marraskuun pilvisenä iltana. Salmon partaisista kasvoista ja kiiluvista silmistä huomasi Salmon tietävän jotakin tavallista enemmän. Kun isäntä näki, että on sitä Salmolla nyt sanomista, niin varsin kysyi:
— Mitä sitä nyt sinne Siuruaan päin kuuluu?
Salmo rykäisi ja sanoi:
— Ei tuota muuta niinkään erityistä, kuin että Siuruan kylässä on tällä viikolla tehty isoja kauppoja.
— Miten niin?
— On kolmetoista taloa myyty pohjineen. Viisi taloa on vielä myymättä, kun eivät vielä ole sopineet hinnoista, mutta kyllä ne myyvät nekin. Ei tuolla Järvenpääläiselläkään kuulunut olevan kuin sadan markan riita… On sitä tällä viikolla Siuruan kylässä liikutettu rahaa, kuusisataatuhatta oli eilen viety pankkiin ja ovat kai ne useita tuhansia itselleenkin käsirahoikseen jättäneet.