— Vai Mooses, mutta Aaroniko se tämä nöpökkä on, joka täällä äidin sylissä istuu?
— Ei ole kuin Matti, kuului Mooseksen suusta ujosti ja hän painoi päätään äitinsä kylkeen.
Herra taputti paksulla valkoisella sormellaan altapäin Matin leukaa ja mieluista naurua hykertäen sanoi: »Vai Matti sitä sinä olet, vai Matti sitä sinä olet.» Sitten hän ojensi kumpaisetkin kätensä Mattia kohti ja sanoi:
— Tuletko sinä minun syliini? Minä koetan, jaksaisinko minä sinua niin lihavaposkista miestä kantaa. Tulehan niin koetetaan.
Matti yritti vähän epäröidä, mutta kun näki vieraan toisessa kädessä säteilevän kaksi jalokivikoristeista sormusta, niin katsoi sormuksiin ja työntyi käsiin.
Herra otti Matin kainaloista, nosti niin ylös kuin kädet yltivät ja virkkoi: »Ojaa. Jaksanhan minä sentään sinut nostaa, vaikka ensin vähän epäilin.» Kun sitten herra huomasi, että Matti halusi nähdä hänen sormuksiaan, niin hän laski Matin oikean kätensä käsivarrelle ja vasemmalla kädellään tuki poikaa siten, että tämä saattoi sormillaan pidellen katsella sormuksia. Herra ei ollut siitä tietääkseenkään, käveli vain lattialla ja alkoi puhella miesten kanssa.
Moosesta rupesi Matin kohtalo kadehdittamaan ja sormeaan suussaan pyöritellen hän läheni herraa ja sanoi tuskin kuuluvasti: »Saattaa se Matti kävelläkin.»
Herra naurahti ja sanoi: »Kyllä minä sen uskon, että jaksaa se näin hyvässä kunnossa oleva mies kävellä, mutta kävellään nyt me kaksi miestä yksillä jaloilla. Tai jos sinä tulet tuohon toiselle käsivarrelle, niin kävellään sitten me kolme miestä yksillä jaloilla. Tuletko tuohon käsivarrelle?»
Mooses olisi muuten istuutunut käsivarrelle, mutta kaikki purskahtivat iloiseen nauruun ja kun Mooseksen tuli olo ilkeäksi, niin juosta kirmaisi loukkoon.
Emäntä nousi nyt seisoalleen ja sanoi: »Jos herrat olisivat hyvät ja lähtisivät tänne sisähuoneen tapaiseen, niin Matin äiti tuo sinne kahvia.»