— Pannaan kaksi hehtaaria, parempi on enempi kuin vähempi, sanoi herra ja tuli Maunon olan yli katsomaan kauppakirjaa ja sanoi: »Se on Siuruan kylää tämäkin, vaikka on näin kaukana täällä erillään.»
— Niin ne aikoinaan ovat asettaneet, vaikka Jokikylä tässä olisi likempänä, sanoi isäntä. Se lienee sentähden että muinoisen Isonvihan aikana on Siuruan kylästä tänne tulleet eläjät ja siitä asti täällä on tuli palanut.
— Vai Isonvihan aikana tänne on asukkaat tulleet.
— Silloinhan tähän on tuli isketty, joka ei sittemmin liene sammunut, sanoi isäntä ja katsoi akkunasta, kun päivän valojuova näkyi taivaan rannalla.
Mauno sai nyt kauppakirjan valmiiksi, luki sen kovalla äänellä läpi ja kysyi sitten: »Onko tämä nyt niinkuin olla pitää?»
— Niinpä tuo kuulostaa olevan, sanoi isäntä.
— No mitäpä siinä kuin nimiä alle tuhkatiheään.
Isäntä lähestyi Maunoa ja Mauno osoitti paikan, mihin isännän nimi oli tuleva, mutta isäntä tavoitteli kynänvarren ylipäätä näppiinsä ja sanoi:
— Ei se pysy kynä minun käsissäni muuten kuin näin.
— No pysyy kai se nyt, kun kahdessa miehessä jämistetään, sanoi Mauno ja alkoi hiljaa talutellen piirtää isännän nimeä. Ja kun sai sen, niin kysyi: