— Pysyykös se emännän käsissä kynä?
— Vieläkö siihen minunkin nimeni? Ei pysy minunkaan kädessäni hierintä pienempi ase, sanoi emäntä tullessaan Maunon luokse ja otti Maunon kynän nenän näppiinsä.
Kun emännän nimi oli saatu paperiin, nousi Mauno ylös ja sanoi vieressään seisovalle herralle: »Nyt se on teidän vuoronne.»
Herra otti kynän ja seisaaltaan kirjoitti paperiin pari sanaa ja paperia laukkuunsa pannessaan sanoi: »Tuo Mauno näkyy tuohon kauppakirjaan kirjoittaneen sanan, että 'joka summa kaupan suorituksessa maksetaan'. Täytyy kai tässä koettaa seistä miehenä.»
Sitten hän veti laukustaan kirkkaan messinkisen arkun pöydälle, aukaisi sen ja rupesi lukemaan rahoja.
Koko talon väki kehiytyi nyt pöydän ympärille katsomaan, kun herra arkustaan otti kouran täyden tuhatmarkkasia, käänsi ne mutkalle, sylkäisi näppiinsä ja yksitellen oikoi mutkalle käännettyjä laitoja. Ja kun kaikki tulivat suoriksi, niin laski ne pöydälle ja otti arkustaan toisen kouran täyden kirkkaita ratisevia tuhatmarkkasia ja teki niille samoin kuin ensimmäisillekin. Niitä hän ei kuitenkaan kaikkia oikonut, vaan pani tähteet takaisin arkkuunsa, kääntyi sitten isännän puoleen ja kysyi:
— Tahdotteko että minä nyt jo maksan sen mitä lupasin teille vanhuutenne päivien käsirahaksi, vaiko vasta myöhemmin. Minulle se on yhdentekevää.
— Kunpa se teille sopinee nytkin, niin samahan se on, sanoi isäntä hieman arasti.
Silloin herra otti arkustaan vihon tuhatmarkkasia ja luki siitä kaksikymmentä vielä siihen samaan pinkkaan pöydälle ja sanoi: »Siinä ne nyt ovat, lukekaa, jos tahdotte. Siinä on satakaksikymmentä rahaa.» Sen sanottuaan painoi arkkunsa kiinni, lukitsi sen ja pisti laukkuunsa.
Hymyillen sitä rahaläjää katselivat kaikki, kun tuhatmarkkasia oli niin korkea pinkka, että puujalassaan seisova kynttilä peittyi sen taakse.