— Eiköhän siellä rintamalla jo olisi muita, jos sinä pysyisit sieltä poissa. Menetät vielä sinäkin siellä henkesi, sanoi Martan äiti pahoillaan ja ääni värisi.
— Siellä on kyllä satoja ja tuhansia muita, mutta minun paikallani ei ole ketään, minä menen, minua tarvitaan.
Martan äiti ei enää virkkanut mitään, kuori vain perunoita allapäin ja harvakseen tippui kyyneliä maahan.
Marttakin otti veitsen ja meni äidilleen avuksi ja sanoi: »Kun teille nyt poikii lehmä ja kohta toinenkin, niin että teillä on monenlaista hyvää syömistä, niin säästäkää näitä perunoita siemenien varalle. Meillä kyllä yksi kuoppa perunoita jäi metsään punaryöväreiltä huomaamatta, mutta kuka tietää vaikka ne nyt siellä viimeisetkin katselisivat. Silloin jäämme aivan perunankylvöttä.»
— Ei niitä monta hehtoa enää täälläkään ole, jos neljä tai viisi on.
— Se onkin iso asia, jos viisi hehtoa saataisiin perunaa kylvöön. Se on enemmän kuin ei mitään.
Mooses ei ollut Martan puheisiin virkkanut mitään, istui vain peräpenkillä, jalallaan soudatteli kehtoa, jossa Joeli nukkui. Käsillään hän hieroi kintaitaan, jotka olivat eilen kastuneet ja yön aikana orressa kuivaneet koviksi. Nyt perunan kuorinnasta päästyään Martta tuli isänsä luo penkille istumaan ja sanoi:
— Minä kun armeijan mukana menen niin pitkälle, että Taulaniemi on valloitettu ja näen että saatamme sinne viedä elukat, niin tulen kuten jo sanoin teitä täältä noutamaan ja sitten vasta haudataan Väinö ja ruvetaan uudesta tekemään taloa uudella innolla.
— Paras kai se on mennä, kun kerran menoksi, niin pian kuin pääsee, kun niistä punikeista kerran ei pelkoa olisi. Minä juuri tässä ajattelen, että jos siellä rehut eivät olisi säilyneetkään, niin kuljetetaanhan rehujakin rautatietä. Minä Nellalla vedättäisin täältä rehut tuohon asemalle, siinä pantaisiin vaunuun ja annettaisiin vain hyristä koko talous mukana. Siellä voisi nyt lumen aikana toimia hevosen kanssa paljon, sitä vastoin ei sillä täällä tee mitään.
— Aivan oikein, sanoi Martta. Siinäkin tapauksessa saatte täällä valmistautua lähtemään. Minä puolestani olin ajatellut rehujen täältä kuljetusta mahdottomaksi, kun vaunujen vuokra on kallis ja rahtikin kallis. Mutta olkoon kallis kun on. Päätetään vain siinäkin tapauksessa lähteä, niin pian kuin punikit ovat jättäneet Taulaniemen… Jurma… Yli-Jurma… Oi, kuinka lämmittää poveani se nimi, vaikka mustina, alastomina patsaina seisovat siellä liedet.