— Ei suinkaan tässä kiinni ottavaa ole. Rehuja kyllä jää, mutta tuossa Leppimäessä asuu huonemiehenä Samppa Ketonen, se saattaa puntarilla myydä savottalaisille. Se on siksi luotettava mies, että sille saattaa uskoa. Ja se saattaa myydä nuo viimeiset perunatkin. Lähden toimittamaan Sampalle, alkakaa panna matkaan lähteviä hynttyitä kokoon, sanoi Mooses ja lähti Leppimäelle.
Martan äiti oli äänettä kuunnellut Mooseksen ja Martan päätöstä, jalallaan vain liikutteli kehtoa, missä Joeli nukkui, ja käsillään parsi Mooseksen kinnasta. Mutta kun Mooses oli mennyt, niin hän kysyi: »Metsoako vai matikoita keitetään viimeiseksi keitoksi tässä talossa, kumpaisiakin on? Mooses eilen toi kaksi metsoa ja tänä aamuna kymmenen isoa matikkaa.»
— Keitetään matikoita, niistä saadaan keitto pikemmin kuin metsosta, sanoi Martta ja alkoi kahmarehtaa perunoita kuoriakseen ja sanoi: »Näitä on toki meillä siellä kotona yli kolmekymmentä hehtoa. Ne ovat siinä metsäkuopassa, joka näkyi säilyneen.»
— Onpa niitä sitten siemeniksi jos syötäviksikin, sanoi Martan äiti ja lähti eteisen säiliöstä noutamaan sitä madenippua peratakseen siitä keittoon sen verran kuin Martta halusi panna pataan.
Mooses palasi kohta Leppimäeltä Samppa mukanaan ja loistavin kasvoin sanoi: »Samppa muuttaakin tähän taloon asumaan ja myy nuo viimeiset rihkamat, mitkä jää, ja valmiit matikanpyydykset jäävät hänen hyväkseen.»
— Mutta kuulkaas isä, sanoi Martta. — Reet ja kärryt ovat meiltä kaikki palaneet ja astiat ovat kaikki palaneet. Patakaan ei saa unohtua. Ne täytyy saada mukaan.
— Reet ja kärryt. Ne pitänee lähteä viemään etukäteen asemalle, sanoi
Mooses.
Samppa sytytti piippunsa, puhalteli muutamia henkisavuja ja sanoi: »Teillä kun on pankkoreet ja tuommoinen hevonen, niin menee kerralla vaikka tämä talo täysineen, kun laitetaan pankkorekiin.»
— Todellakin. Rupeat sinä avuksi, niin lähdetään laittamaan.
Samppa lähtikin piippuaan vedellen ulos. Sampan jälkeen lähti Mooseskin ja ovessa mennessään sanoi: »Pankaahan pata täyteen matikoita.»