— Ei, vaan naimoihin, naimoihin, naimoihin, kuului joukosta yhteinen huuto.
— Ei, vaan markkinaan, väitti Viljami. Katsokaa, istun tuossa kuskipukilla turkin kaulus pystyssä, pohjoisesta käy pakkasviima. Täällä rekiperällä kyydittävät, ja nähkääs, tässä keskellä rekeä muuta kaupan tavaraa, lampaan ja vasikan nahkoja ja minkä mitäkin ja näettekös, eväsarkku tuossa kuskipukin vierellä.
— Ei, naimaeväsarkku se on, väitti yhä pienen Leppimäen Matti ottaessaan Viljamin kädestä tinaluonnosta. Sitä sitten kädestä käteen kuljetellen arvosteltiin ja katseltiin ja käänneltiin vielä pitkän aikaa, mutta takkavalkea rupesi riutumaan ja Helmi muistaen Mooseksen väsymyksen ei pannut tuleen enää vereksiä puita, joten se tinaluonnos sai jäädä semmoiseksi uudenvuoden aattoiltaan asti, jolloin taas päätettiin kokoontua uudelleen. Sitten vieraat onnellista joulua toivottaen lähtivät koteihinsa, ja kun Helmi oli Moosekselle saanut vuoteen, kallistuivat kaikki lepoon ja nukkuivat takkavalkean levittäessä vielä miellyttävää hohdettaan yli avaran huoneen.
Kentän isäntä ja emäntä olivat jo aattoaamuna puolessa öin lähteneet kirkolle ollakseen joulukirkossa ja tullakseen jouluiltana jo pois, vaikka olikin kolme pyhää. Nyt oli vain nuori väki Kentässä kotona. Talon poikia oli kolme, Viljami, Teemu ja Otto ja tyttöjä vain Helmi. Pojilla oli yhteinen viulu, jota he vuoroin kituuttivat. Viljamin soittaessa Helmi ja Otto tanssivatkin. Ja kun päivän kuluessa tuli sekä pienen että ison Leppimäen poikia ja tyttöjä, niin syntyi yleinen tanssi ja jytisi Kentän avaran pirtin rosoinen silta.
Mooses oli nuori, mutta nosti se Moosekseen ilkeän tunteen, sillä hän tiesi kotonaan isänsä lukevan päivän evankeliumia tai heleä-äänisen äidin kanssa laulavan jotakin jouluvirttä, ja viiden pienen sisaren hiljaa istuvan pöydän ympärillä.
Huomenna olivat kuitenkin isäntä ja emäntäkin kotona ja kun kaikki halutuimmat tiedot oli kyselty, niin Mooses sanoi hieman leikinsekaisesti: »Kun täällä kuuluu olevan niin äärettömän paljon lintuja, niin ettekö rupeaisi isäni kanssa vaihtamaan maita. Minä olisin niin mahdottoman halukas metsästäjä, ja sitäpaitsi se alituinen kyydinteko, kun usein on yöllä lähdettävä ja sikeimmästä unesta noustava, tuntuu niin ikävältä ja orjuuttavalta.»
— Mutta siitähän tulee rahaa, sitä ei täällä tule, sanoi isäntä vakavasti.
— Rahaa kyllä tulee kuin turkin hihasta. Kun on kolmelle haaralle kyyditys ja kolmatta penikulmaa on taival joka suunnalle, niin neljättä markkaa sitä aina reisusta heltii, mutta sittenkin se alituinen lähteminen maistuu puulta.
— Mutta isäsi ja äitisi ymmärtävät rahan arvon eivätkä välitä, vaikka sinusta vähän puulta maistuisikin, sanoi isäntä toisella suupielellään hieman nauraen.
— Kyllästyneeltäpä tuntuu isäkin, kun hänenkin täytyy aina väliin lähteä, kun ei raski renkiä pitää. Vanhuus alkaa hänellekin tulla ristiksi, vilustuvansa sanoo aina kuskipukilla istuessaan, vaikka on pitkävillainen turkki päällä ja huopatöppöset jaloissa.