— Täällä saisi kyllä yönsä maata. Ei tulisi herättelijää, mutta ei mahtane ukko eikä äitisikään vaihtaa niitä raha-ansioita tähän yönrauhaan, sanoi isäntä hieman hartioitaan kohauttaen.
— Kyllä luulen. Se nyt varsinkin tänä syksytalvena on ruvennut sitä vilustumistaan valittamaan.
Tämän puhelun kuullessaan talon pojat tulivat lähelle ja Viljami sanoi toimessaan: »Lähtekääpä todellakin, isä, Honkaniemen ukon kanssa vaihtaa porauttamaan maita, me emme laiskistu kyydintekoon, kun siitä saa rahaa.»
— Uskonpa, että turha on ajatellakaan sitä kauppaa. Miten he, jotka ovat ikänsä eläneet ihmisten ilmoilla, lähtisivät tänne erämaan uumeniin nälkää ja puutetta näkemään, kun siellä saa rahaa ja rahalla saa kaikkea mitä vain haluttaa, ja jos ollenkaan taipuisivat kauppaan, niin tahtoisivat varmaan niin paljon päällisiä, että sen velan alle ei voisi ruveta.
— Mutta yrittänyttä ei laiteta ja käynyttä ei käsketä. Lähtekäähän vain, isä, siellä käymään. Mooses pääsee reessä ja voitte viipyä vaikka uuteenvuoteen asti ja sivu siitäkin, jos niin tarvitaan. Ja jospa vielä tulisi kaupatkin.
— Onhan tämä niin iso tila, ehkä vähän isompikin kuin Honkaniemi.
Kukaties ei ukko kovinkaan paljon päällisiä tahtoisi, sanoi Mooses.
— Onhan tämä manttaalilleen lähes kymmenen kertaa niin suuri kuin Honkaniemi, mutta en usko Honkaniemen ukon tästä erämaan manttaalista paljoakaan välittävän, sillä ei ole mitään arvoa, sanoi isäntä päätään kääntäen toisaalle näyttääkseen sillä, että lopettaisivat koko puheen.
Mooses katsoi nyt ikkunasta ja sanoi: »En luule isän kovinkaan paljon tahtovan päällisiä. Onhan tuossa päivän puolella tuo järvikin yhtä soma kuin Honkajärvikin, vieläpä vähän isompikin, ja pellotkin niin tasaisia ja somia.»
— On siinä järvi ja siitä saa lohiakin enemmän kuin Honkajärvestä, sanoi emäntä yli pirtin.
— Ei minua lohet niinkään, vaan sen sijaan linnut, joita kuuluu näillä seuduin olevan aivan äärettömästi, kuten nämä pojat ovat kertoneet, sanoi Mooses hieman leikinsekaisesti.