Mooseksen rinta hytkähti ilosta, juoksujalassa hän kieppasi isänsä rinnalle ja kysyi iloisesti: »Mikä sen nimi on, tuon uuden hevosen?»
— Sen nimi saa olla Pilkka, kun sen otsassa on kuin sormenpäällä painettu valkea pilkka.
Vaikka Moosesta kielleltiinkin menemästä talliin, niin hän aina tuon tuostakin juosta vilkasi tallin luo, aukaisi oven ja ojentaen varsalle kättään ystävällisesti hoki: »Pilkka, Pilkka! Pilkka, Pilkka!»
Varsa ennen pitkää tottuikin siihen nimeensä ja aina kun se näki korkuisensa miehen tallin ovella hokemassa: »Pilkka, Pilkka!» niin se tuli uteliaana haistelemaan Mooseksen käsiä ja silloin Mooses sai silittää Pilkan kaunista päätä. Ja viikon vanhana se jo alkoi pieniä leivänhitusia syödä Mooseksen käsistä.
Mooseksesta oli enemmän kuin mieleen, kun hän sai kädestään syöttää Pilkalle leipää. Mooses piti elämänsä suurimpana onnena saada Pilkka kesyttymään niin, että kun hän leipäpalasta näyttäen varsalle sanoi: »Pilkka, Pilkka!», niin se tuli mihin hän tahtoi. Siitä se Mooses joka yö unissaankin puheli ja hoki: »Pilkka, Pilkka!»
Mooseksen isä osti kauppiaalta Moosekselle oman hevossuan, jolla Mooses sai Pilkkaa sukia, ja heti Pilkka siihen tottuikin, niin että antoi itseään sukia niin paljon kuin Mooses jaksoi sitä työtä tehdä. Mooses ei siihen sukimiseen työlästynyt, vaan usein hänen nähtiin olevan Pilkkaa kampaamassa. Kesän tullenkin, kun Eppa vietiin hakaan, Mooseskin viipyi siellä päiväkaudet ja unohti usein syöntinsäkin.
Mooseksesta ja Pilkasta tuli jokapäiväiset toverukset kesäksi ja talveksi ja vuosien kuluessa he yhtä rintaa varttuivat ja vahvistuivat kuin käsi kädessä, niin että kun Pilkka kykeni vetämään rekeä, niin Mooses kykeni panemaan sille kuorman ja ajamaan kotiin, ja jos sattui yksinäinen matkustaja olemaan kulussa, niin Mooses pienellä keveällä reellään viedä kiidätti sen toiseen kievariin, josta palatessa, jos sattui olemaan hyvä tie ja hyvä keli, Mooses antoi oriinsa harjoitella juoksuakin. Ja kun Pilkka oli kolmivuotias, uskoi Mooses omistavansa parhaan juoksijan koko sillä puolen maapalloa ja siitä hän puhui missä vain toisen ihmisen tapasi sekä kylässä että kotona. Siksipä tulikin ihmisille tavaksi Moosesta nähdessään puoli-ivalla sanoa: »Mooses ja hänen hevosensa».
Kun Pilkka oli tullut neljän vuoden vanhaksi, päätti Mooseksen isä kuohituttaa Pilkan, jotta se sitten saisi jäädä kotiin kaikeksi iäkseen, kun se kaikin puolin oli sekä talvi- että kesäajoissa mieluinen. Se päätös oli Mooseksen mielestä mitä parhain, vaikka rääkkäys, jota Pilkka tulisi kärsimään, tuntui hirvittävältä. Mutta kun Mooses toisaalti uskoi Pilkan olevan parhaan juoksijan täällä päin maailmaa, pelkäsi hän isänsä tuhansilla markoilla myövän hänen kauniin juoksijansa. Mutta kun kuuli Pilkan jäävän kotiin sen kuohitsemistempun avulla, niin ei hän vastustanut kuohimistakaan. Puhui vain isälleen, että kutsuttaisiin eläinlääkäri kuohitsemaan, jotta Pilkka ei tulisi liikoja kärsimään ja olisi samalla varmuus onnistumisesta.
Siihen tuumaan Mooseksen isä taipuikin ja niinpä eräänä huhtikuun kauniina päivänä, kun auringon paisteessa lumi kahisten suli ja purot kohisivat vaarojen notkoissa, eläinlääkäri ilmestyi Honkaniemen kievariin.
Mooses ei kuitenkaan hirvennyt olla näkemässä Pilkan kuohimista, vaan meni metsään, istui kuusen juurelle ja käsiään puristellen vaikeroi: »Voi Pilkka parka! Voi Pilkka parka!»