Ruustinna kahvia juodessaan ja juustoleipää aina väliin haukatessaan silmäili vähän loitompana istuvaa Anna Mariaa, tytön päivänpaahtamia täyteläisiä käsivarsia, uhkearintaista, miellyttävää vartaloa, juuri kuin niissä olisi jotakin merkillistä, ja sanoi: »Tämä Anna Mariahan kuuluu olevan kihloissa, mutta ei vielä kuulutettu. Olisipas sulhanen täällä, niin tehtäisiin kuulutuskirja ja ensi pyhänä kuulutettaisiin ensi kerran.»
Anna Maria hieman punastui, mutta kun isä oli kuulemassa, niin hän hieman arasti sanoi: »Sama kai minun puolestani olisi, mutta mikäpä sen toisen tänne laulanee, kun matkaa on kaksi ja puoli suden hännällä mitattua melkein tietöntä erämaata. Kyllä se tähän kiireeseen pysyy siellä.»
Nyt vierasten silmät kiintyivät isään, mitä hän sanoo. Isä painautui kumarruksiin. Hänen vieressään seisova pikku Mooses oli voileivästään pudottanut lattiaan pienen murun, jonka isoisä otti sieltä, ja suuhunsa pistäessään sanoi:
— Leipää se on murukin, ei se murukaan jalkoihin jouda. Pieni mies ei vielä tiedä, että leipä on maassa lujassa.
Nähdessään sen rovasti itsekseen hymähti isännän tarkkuudelle, mutta ei virkkanut mitään, joten puhelu nyt katkesi. Mutta ruustinna puheluun taas päästäkseen sanoi:
— Taitaisi se Anna Marian paikka tunkiolla jäädä tyhjäksi, jos alkaisi talosta-muuttopuuhat syntyä.
— Hm. Jäisikö tuo parsi kovin kauaksi vaille. Olli Pekalla on mielitietty jo tiedossa ja taitaapa se Erkilläkin olla kierroksessa, sanoi Anna Maria ja nousi täyttämään kuppia.
— Jospa niistä tulijoista sitten on tunkiolle lähtijää, sanoi isäntä noustessaan ottamaan kuppiaan pöydältä.
Vieraat tunsivat, että tästä asiasta puheleminen ei miellyttänyt isäntää, ja niin rovasti viedäkseen puheen toisaalle sanoi: »Jopa teillä on siellä ihmeellinen ruishalme. Kiersin sen ympäriinsä. Se on niin laaja ja laitoja myöten ruis kuin seinä, todellakin julmempi kuin tuossa pellossa, vaikka siinäkin on ihan maantäyteinen. On se kummallinen toukovainio, kun on mustia kantoja toinen toisensa lähellä ja sentään ruis niin sakea kuin ikinä maasta nousemaan sopii ja korret niin paksut kuin sauvan varret. Ette suinkaan pahastune, kun eräästä pensaasta juuresta leikkasin korren ja toin tänne mitatakseni ja kirjoittaakseni sanomalehteen.»
— Ei se suurta koloa ole tehnyt. Luitteko sen pensaan, josta yhden leikkasitte, jäikö monta kortta jäljelle?