— On se, ja täällä se ei maksa mitään. Ne ampuvat luultavasti keväällä soitimen aikana metsoja itse. Pyssyjä näkyy pirtin seinällä olevan ainakin puolikymmentä kappaletta.
— Ja mikä tuosta sitten, jos vaivallaan ottaa metsästä syödäkseen vaikka metson.
— Mikäpä tuosta onkaan, jokainen sen tekisi, mutta jokaisessa ei ole miestä saamaan. Ottaisin minäkin, mutta minulta pysyy metso metsässä, tästä vain saan käsiini, sanoi rovasti, otti metsonlihaviipaleen lautaselta ja rupesi pureskelemaan. Sen pureskeltuaan nousi pöydästä, leikkasi ison palasen leivästä ja sanoi: »Nyt minä lähden talon ruishalmetta katsomaan ja sillä tielläni näen talon parhaat hevoset. Otan leipäpalan ottosiksi.»
Sen sanottuaan hän otti hattunsa ja sanoi: »Kiittele sinä ateriasta minunkin puolestani.»
— Mutta jos minäkin lähtisin sinne. Ennen näkemätön kumma se on minullekin ruishalme.
— Älä lähde sinä sinne, kuului olevan kolmatta kilometriä matkaa. Et jaksa huomenna lähteä kotimatkalle, sanoi rovasti päättävästi. Niinpä ruustinna heitti lähtönsä ja sanoi: »No, mene sinä sitten yksin.» Sitten ruustinna poikkesi pirttiin emäntää ja isäntää kiittelemään ateriasta. Mutta oven avattuaan hän huomasi, että kaikki, niin miehet kuin naiset, mikä penkillä, mikä lattialla, makasivat ja melkein yhteen ääneen kuorsasivat, ainoastaan Hetvi kehdon vieressä lattialla käsi pään alusena makasi toisella kädellään hiljalleen heilutellen kehtoa nähtävästi sentähden, ettei lapsi heräisi häiritsemään nukkujain unta. Ja pikku Mooses äitinsä vierellä selällään keturoi ja mieli äidilleen sipittämään, mutta äiti kun hiljaa kädellään taputti Moosesta vasten suuta, niin Mooseskin pysyi hiljaa, vaikka oli valveilla.
Nukkumista ei kuitenkaan kauan kestänyt. Yhtäkkiä valveutuivat isännän silmät. Hieman vaivalloisesti hän vääntyi penkille istumaan ja rykäisi. Silloin jokaisen ruumis hytkähti ja samassa kaikki kapsahtivat istualleen ja toinen toisensa perästä isännän mitään virkkamatta alkoivat kävellä ulos nähtävästi jatkamaan äsken keskenjäänyttä työtään. Kohta nähtiinkin isäntä kuokkimassa tunkiota ja kaikki muutkin samassa järjestyksessä kuin ennen päivällistäkin ja työ edistyi juuri kuin suuren höyrykoneen voimalla.
Iltasella alkoi aurinko painua puitten latvoille, kun rovasti palasi halmeelta. Silloin ei enää näkynyt pellolla yhtään työmiestä. Miehet olivat kylpemässä, tulivat höyryävinä saunasta ja istuivat rannan töyräälle pukemaan yön ajaksi puhtaat vaatteet ylleen. Sitten alkoi sieltä yksi ja toinen verkalleen kävellä pirttiin, missä ruvettiin sanomalehtiä lukemaan, kun päivällä ei oltu siihen joudettu. Isäntä puhtaisiin alusvaatteisiin pukeutuneena ja pää kammattuna, avojaloin ja paitahihasillaan tuli saliin, kun tiesi siellä vierasten olevan. Anna Maria, se oli tytöistä vanhin, oli äitinsä kanssa kylpenyt ensimmäiseksi joutuakseen toisten kylpyaikana laittamaan iltasta. Anna Maria nyt puhtaisiinsa pukeutuneena kantoi pöydälle kahvipannun ja suuren vadillisen vain puolen kämmenen levyisiä, pitkiä, vähän lämpimiä juustoleivän viipaleita. Kaadettuaan sitten kahvia kuppeihin hän kehoitti vieraita ja isäänsä juomaan sitä juustoleivän kanssa.
Nähdessään juustoleipävadin ruustinna käsiään yhteen lyöden huudahti riemuissaan: »Ja juustoleivätkin! Kaikki elämän parhaat herkut me tänä päivänä saamme, kun vielä juustoleipääkin. Mistä nämäkin kerkesivät?»
— Pianhan se kypsi kerkeää emännän ahkeran käsissä, sanotaan. Tuolla niityssä on kolme vastakantanutta lehmää, joita kolmesti päivässä lypsetään; niitten päivämaidosta Hetvi oli tekaissut ja tuolla saunan uunin edessä paistanut, sanoi Anna Maria hymyillen.