— On käynyt, yksi tullut, toinen lähtenyt, mutta ovat saaneet mennä sitä tietä kuin ovat tulleetkin, kuului isännän ylpeä vastaus.
Nyt rovasti katsoi kelloaan ja näki, että oli jo myöhä, ja hänellä oli varsinainen asiansa vielä toimittamatta. Hän kääntyi isännän puoleen ja sanoi vakavasti:
— Kuulkaas, isäntä. Minulla oli varsinaista asiaakin tänne. Kun minä nyt olen täällä Tepaston pitäjässä ollut kolme vuotta ja näistä kolmesta talosta ei ole minulle tuotu kesä- eikä talvisaataviani enkä mielelläni rupeaisi oikeuden kautta perimään, niin lähdin täällä sen asian tähden käymään, kun muutenkin olen tästä teidän maanviljelyksestänne kuullut, vaikka en läheskään niin paljoa kuin se itse paikalla nähden on.
— Kun annatte laskun saatavistanne, niin saatte omanne tällä minuutilla ja olisitte joka vuosi saanut, kun olisitte hakenut tai laittanut valtuutetun hakijan.
— Eihän se hakeminen tahdo käydä päinsä. Onhan minulla sanomalehdissä ja kirkossakin ilmoitetut kantopäivät.
— En minä perusta kenenkään kantopäivistä. Ken on saamassa, se käyköön kotoa.
— Ettekö kruunun veroakaan käy maksamassa määrättynä päivänä?
— En kruunun enkä muitten. Nimismies on joutilaampi minua hakemaan täältä kotoa.
— Mutta sehän perii palkkansa.
— Se perii palkkansa, mutta se perii syystä. Minulle ei maksa kukaan palkkaa, vaikka minä hevosineni siellä päivän värjöttäisin vuoroani odotellen ja minä en vaihda päiviäni niin halvasta kuin nimismiehen täytyy täällä käydä. Niin sanalla sanoen, kun tekin annatte laskun, niin saatte saatavanne pitemmittä puheitta.