Isäntä taas pari kertaa puristi huuliaan yhteen ja kurautti säiettään ja sanoi: »Minkälaisella osalla esimerkiksi Hemmi aikoisi lähteä Leppimäelle?»
— Olemme Hetvin kanssa miettineet, että kymmenen lehmän päätä pitäisi olla. Seitsemän lypsävää ja kolme mullikkaa. Ja kun Hetvi toi taloon tullessaan kaksi lehmää, talosta tulisi viisi, kuten Saaralle annettiin ja Anna Mariallekin luvattiin. Sitten hevonen ja kun Leppimäen pellot ovat nurmena, niin eloja pitäisi saada sata tynnyriä rukiita, viisikymmentä tynnyriä ohria ja parisen kymmentä tynnyriä kauroja ja rahoista veljesosani.
— Eiköhän tuossa ole tinkimisen varaa, keskeytti Uulo ja silmät vilkuilivat entistä levottomammin.
Isäntä taas rypisteli huuliaan, kurautti säiettään vihaisemmin kuin koskaan ennen ja sanoi: »Sen perinnön saa Uulo ja kesän tullen on lähdettävä. Talvella ei ruveta karjaa repostelemaan. Aino kun on pannut määräksi, ettei tee työtä ennenkuin omassa talossaan, niin silloin pääsee omaan taloon. Tässä talossa ei meidän vanhusten käsistä lähde hallitus, niin kauan kuin meidän peukalomme liikkuvat.»
Uulon kasvot jähmettyivät. Hän tiesi, että isän päätös ei tule muuttumaan tinkimällä. Pitkän tuokion perästä hän sanoi: »Hakattaisiinko ensi kesänä miehissä minulle kaski johonkin sinne mihin minä paikan katson?»
— Se hakataan, kiirehti Hemmi sanomaan, ennenkuin isä kerkesi mitään virkkaa.
— Ja parihevosilla ajetaan pellot nurin, jos tahdot ne suliksi, sanoi isäntä.
— Kyllä ne kääntyvät yhdelläkin hevosella, kun annatte minulle oriin ja sen isomman äkeen, sanoi Uulo siinä kaupassa saadakseen oriin ja paremman äkeen.
— Oritta ei anneta eikä Nellaa, vaan Jymy tai Ukko, niistä jompikumpi, sanoi isäntä päättävästi ja kurautti säiettään, niin että hartiat nytkähtelivät mukaan.
— Minkälainen osa niistä rahoista sitten tulisi? kysyi Uulo ja ääni hieman värisi.