"Meillähän on verkot järvessä. Lähdetäämpäs hankkimaan kalakeittoa."
Katri: "Venehän paloi."
Sanna: "Tehdään lautta noista rantteista. Vitsoilla aidotaan muutamia rantteita yhteen, niin on vene valmis."
Viisi isoa kuusirantetta sidottiin vitsoilla toisiinsa kiinni.
Kerttu ja Sanna ottivat pitkät kepit käteensä, menivät lautan päälle ja järven pohjasta työntivät lauttaa ulapalle päin niinkauan kuin sauvat ottivat pohjaan. Mutta kun syille tulivat, niin meloivat puolelta ja toiselta. Siten lautta hiljalleen liukui eteenpäin.
Toiset tytöt törmällä katsoivat jälkeen.
Auno hytkähti itsekseen, suu meni hienoon nauruun ja virkkoi:
"On kummannäköinen tuo matkue, ovat kuin manalaiset! Kaksi puolialastonta ja likaista kuin nokitonttua mustan lautan päällä harrivat ja kulkevat veden pinnalla… Vaan kun sattuu, niin ne ottavat kalat verkoista kuin paremmatkin kulkijat."
Reeta: "Mutta suoloja meillä ei ole raettakaan. Ne ovat menneet siinä, missä muutkin tavarat."
Auno: "Minäpä tiedän suoloja. Tuolla Kellojärven rannalla Sipolan kalasaunassa minä näin suoloja, lähden sieltä hakemaan… Mutta pataa sitä ei ole. Vaan voimmehan vartaassa paistaa ja hieroa suoloissa."