Riikka allapäin seisoi luona. Kasvot olivat arannäköiset, pientä varpua katkoa nipsautteli ja harmaat silmät välähtelivät Pietoon, viimein kainosti virkkoi:
Lähtekää, isä, käymään Ahtolassa… Lähtekää, kun teillä on vaatteet… pesette silmänne ja kätenne… Ettekö lähde?…
Pieto köllistyi syrjälleen samalle vuoteelleen, josta oli noussutkin ja lupisteli harvasteesen pitkäripsisiä silmäluomiaan.
Mutta uni ei näyttänyt tulevan. Haukotteli pitkään pariin kertaan, kääntyi selälleen, pani kätensä ristiin kiveä vasten päänsä alle ja tylsännäköisesti silmäili pilvenhaitaleita taivaalle.
Tuokion perästä nousi ja hitaasti käveli metsään. Poroinen tukka oli karhallaan ja varatonna riippuivat pitkät suonikkaat kädet leveissä olkapäissä.
XI.
Kolmannen päivän aurinko jo kierti länteen, kun Kerttu lähti Ahtolaan. Päällä oli lyhythihainen tilkkuinen paita ja polveen yltävä resuinen hame, joka ei luvannut liian pitkiä askelia.
Ahtolan porstuan oven taakse hän seisahti.
Sivu kulkiessaan Ahtolan emäntä kuuli oven takaa nyyhkytystä ja vapisevaa hengitystä. Emäntä seisahti, toinen jalka porstuan kynnyksellä. Oven laidan alta näkyivät ruskeat varpaat.
Emännän kasvot värähtivät, lakeat silmät kiintyivät tutkivan näköisiksi. Hän palasi askeleen ja kuikisti oven taa.