Vappu: "Ollaan pesässään kuin karhut ja kuunnellaan tuota mouhetta ja viiman ulvomista tuolta nurkista."
Kerttu: "Olempa ajatellut, että tämä pesä on liian pieni, niin jokohan ruvetaan suurentamaan ja huomenna lähdetään hirren hakkuuseen Hepokankaalle?"
Reeta: "Hepokankaalle! — Sepä vasta oli tuulen pöläys. Lähteä Hepokankaalle merta edemmä kalaan. Ja mikä ihme ne hirret sitte Hepokankaalta laulaisi kotiin? Ei ota tulta se homma, en päätänikään käännä sille tuumalle. Hepokankaalle lähteä syyttä pakotta, kun tuossa äärellään seisoo kuusikko kuin linna. Niin kun lienee ottajaa, niin siitä lähtee vaikka minkälaisia riihen hirsiä."
Katri: "Se on aina tuo Reeta vastaan. — On tuo toista, kun pääsemme räikimään Hepokankaan silvettopetäjikköön sen ehdolla, kuin risuta tuossa noita lonittuja kuusen kärväitä."
Sanna: "Kyllä se tuuma ottaa tulen, ottaapa oikein emätulen! Ompa kirveeni terävä kuin tulen kieli."
Vappu; "Pystyy minunkin tasateräni."
Kerttu: "Niin lähdemme. Mutta mitä sanoo isä tuolla uunilla, lähteekö hän meitä opettamaan hirsien palhimisessa. Se palhiminen se ei ole jokaisen tolloiivanan tehtävä. Kertoipa äitivainaa ennen, että oli Ritakosken Eero mies muita muitterampi, mutta päivän oli tehnyt hirttä ja sekin tullut kiero kuin väkkärän siipi. Jos niin käypi meillekkin, niin hukkaan menevät hyvät humalat."
Sanna: "Meille ei käy niin ohraisesti. Silmä se on herra ja mieli kuningas! Vaikka emme olekkaan niin viisaita kuin Ritakosken Eero, niin työ se tekijänsä neuvoo."
Vappu: "Sen uskon minäkin, että tekijä on työnsä herra."
Auno: "Sen uskon minäkin, että tekijä on työnsä herra. Mutta parasta on kuitenkin harkita asia juuresta jaksain. Neuvona se on vanha venheessä; otetaan vaan isä jos lähtee… Mitä sanoo isä siellä uunilla?"