Martta: "Saanko, Kerttu, minäkin lähteä?"
Kerttu: "Miten sinä lähdet tämmöisellä vinhalla? Ja tarvitseepa se
Reeta sinut tässä kotona."
Oli jo myöhäinen hetki. Ajattelevan näköisenä kääntyi jokainen vuoteelleen.
Päre sammui pihdissä ja revontulien niukka valo pienestä ikkunasta hieman häimötti pirtin tummaa sisustaa. Kaikki oli hiljaista paitsi tuo tuulen ahdasmielinen virsi, joka nurkassa hyräili omituista nuottiaan ja tuuditti tytöt rauhasaan uneen.
* * * * *
Aamun valon hohtava juova kiilui taivaanrannalta läpi huurteisen metsän. Pohjoisen mieto tuuli nuokutteli korkeudessa aihkien tuhuraisia latvoja Hepokankaan loivalla rinteellä.
Suksillaan siinä seisoivat Pieto, Kerttu, Auno, Sanna, Katri, Riikka ja Vappu.
Pieto avossa suin silmäili hongikon rinnettä ja paljaaseen rintaan puhalteli pohjoisen karmakka viima. Kinttaansa selkämyksellä pyyhkäsi hän vesitilkan nenänsä päästä, vilkasi käskevän katseen tyttöihin ja virkkoi:
Tuosta nuo aihkit hakataan. Mutta kaadetaan tuonne päin, että hirret tulevat myötäsukaan ja tyvet kotiin päin.
Kerttu: "Miten ne voitetaan tuommoiset puut? Ne menevät minne tahtovat."