Kerttu; "On niitä tuumia. Onhan sieltä myötämaat tänne. Ja kun tie pohjautuu, niin ne tulla hoilottavat ihan, ettei muuta tarvitsekkaan kuin — pois edestä vaan! Ja onhan semmoisesta männikköviileiköstä toisellainen hirsien otto kuin noista kuusenkatkaista tuossa korvessa. Sillä vaivallapa vetää etempääkin, kun irvostelee ja takkuaa noita rautaoksaisia janhuskuusia. Kyllä niitten kanssa olisi päin taivasta ennenkuin olisi satakin hirttä, ja tarvitaampa niitä montakin sataa ennenkuin tässä on kartano, jossa on kamari joka henkeen ja vielä vieraankin varalla."
Sanna: "No sehän lienee koko ampiaispesä. Kamari joka henkeen, voi ihmeellistä laitosta! Kyllä pahoin pelkään että liian korkealle lensit luomaa pannessasi sille teokselle. Ja kyllä luulen, että pitkiksi venyvät meidän kaulasuonet vetäissä sitä hirren paljoutta, mikä tarvitaan. Mutta parempihan on koettaa kuin miettiä."
Riikka: "Ei ole huone ropehen tavoin tehtävä. Ei ole niin tehty kuin aiottu. Mutta pannaanhan alkuun. Se kieltoa mikä minusta."
Reeta: "Mitä hulluuksia! Tietäähän tyhjän toki tekemättäkin. Ei nyt ole puheen hyvyydestä, kunhan on vaan suu märkänä… Kamari joka henkeen! Ei suuri sana suuta halkase."
Katri: "No ei suinkaan se yhdeksän kamaria ollut sanottu ihan todella."
Auno: "Aamulla lähdetään."
Katri: "Sen sanon minäkin."
Sanna: "Aamulla lähdetään, vaikka kaaret syliin tulkoot!"
Riikka: "Koetan minäkin."
Vappu; "Joukon jatkona olen!"