XV.
Metsä oli keltainen, lehdet lokoilivat puista, vettä lihuutteli samea taivas syyskuun tuhrakkana päivänä ja syksyn kolkko tyhjyys näkyi kaikkialla.
Reeta se oli jo aikoja sitten hoitanut lehmänsä, päästänyt ne metsään, puhdistanut maitoastiansa ja paikkainen talvinuttu yllään hän istui pirtin ikkunan poskessa, joka oli vedetty puoliauki. Siinä hän parsia jampi vanhaa syylinkää. Kylmännäköisen vahvan nenän päässä riippui kirkas vesitilkka.
Toiset tytöt ne vielä loikuivat repaleisella yövuoteellaan, venyttelivät ja haukottelivat, ei näkynyt olevan mihinkään kiirettä.
Reeta puolivihassa virkkoi:
"Mitä tuo oinisteleminen maksaa nyt koko päivän! Näkisi tuosta jo oiki soristelemisin kohota kynsilleen."
Riikka: "Joko nyt on päivä ylhäällä?"
Reeta: "Vasta se nyt on. Jo tuosta herran hetkestä olleet lehmätkin metsässä."
Vappu: "Noustaan velikullat pois."
Sanna rupesi suulleen ja virkkoi: