Maija pistäytyi porstuaan, toi sieltä kontin, pani sen rahille tulen paisteesen ja hymysuin naposteli siitä kielinuoran irti ja käänti auki kankean kitisevän kielen, nosti sieltä vihkon punakantisia leveitä Aapeluksia ja leimautti silmäyksen tyttöihin.
"Tässähän näitä olisi kirjoja, mutta ei näitä ole joka henkeen; on vaan kuusi kappaletta."
Tyttöin silmät kirkastuivat ja kilvalla ojentivat kätensä saadakseen.
Maija pisteli Aapelukset jokaisen käteen, ketä oli siinä paikoilla.
Sanna aukasi Aapeluksensa.
"Kas kukkoa, kun selällään kenottaa!… Äläs vielä — näinhän se on."
Sanna käänti kirjansa ja jatkoi:
"Aivan samallainen tuo kukko kuin siinäkin Kassilan muorin antamassa, joka paloi."
Maija: "Milloinhan siinä kukon jaloissa oltanee luvun kanssa."
Sanna käänteli lehteä.