Maija katsahti tyttöihin. "Muistaako kukaan enemmän?"
Vappu käänteli lehtiä.
"Kyllähän ne näyttävät ennen nähdyiltä, mutta ei muista niitten nimiä."
Maija: "Kyllä me opimme, kunhan rupeamme! Kunhan kolme viikkoa nuivataan, niin kyllä me jo osaamme lukeakin, ei ainoastaan tunneta kirjaimet. Kolmen viikon perästä minun pitää mennä rovastia hieromaan; minä lupasin ihan varmaan. Se lupaus ei saa liisiä. Ne odottavat kuin hevonen kesää minua kotiin. Enhän minä olisi mitenkään tänne joutanut, vaan kun oli näin tärkeä tämä asia, niin lähdin kiposen kiireessänikin. Ja paljon te kolmessa viikossa opitte, kun rupeatte ahkeriksi. Tokihan tuommoiset ihmiset oppivat! Tuo poika ei ole kumma kalu, on vasta Juhannuksesta kolmellatoista; mutta se jo lukea jammistaa kirjaa vaikka mistä! Sillä kyllä onkin tuo opinlahja parempi tavallista. Ei se sillä paljon kiikastellut lukemaan opetus. Koetappas, Pentti, tässä lukea, että nuokin tytöt kuulevat. Tässä Aapelus, koetahan vaan."
Pentti punastui, murristi suunsa, alkoi sylissään hieroa käsiään, rutisteli olkapäitään ja vieräytteli tympeitä syrjäsilmäyksiä äitiin.
Maija: "Sitä ujostuttaa kylässä ensimmältä."
Reeta kohosi ylös, nykäsi huivin silmilleen ja tympeästi virkkoi:
"Laittakaa pahnojanne siinä ja hommatkaa yöpuullenne." Tytöt nousivat, alkoivat laittaa vuoteita ja Reeta kantoi iltasruokia pöydälle.
Uunilla alkoivat päreet kahista.
Pieto laskeutui uunilta, unisen näköiset olivat kasvot ja silmäluomet huolettomasti alas päin.