Pieto hieman punastui.
"Ei ole elossa."
Reeta istui pöydän latvalla, taittoi puolipaksusta reikäleivästä ison palasen ja purtilosta veti siian sulikan palaselleen. Sen huomasi Pietokin ja siirtyi hänkin pöydän taakse, silmäsi yli pöydän ja virkkoi:
"Käyppäs, Maija, ottamaan ruuan laatua."
Maija nyökäytti ja sanoi:
"Kiitos, kiitos!" ja istahti pöytään.
Siihen kokoutuivat kaikki rahvas ja rupesivat syödä rotuilemaan.
Maija: "Entäs tuo Pentti? On se suu sorsallakin jos sorsan pojallakin. Tuleppas tänne Pentti, istu siihen viereeni. Sillä on nuo ihan kuin isällään. Sillä oli aivan tuommoiset vinot ja hieman nurkkasilmät. Ja tuommoiset ruskeat ne olivat. Ja tuo lyhyt nenä nöpökkä, se on aivan kuin isä vainaallaan… Siinä on mies joka ei ole nähnyt isäänsä. Poveen jäi mies isän kuollessa. Ei tiedä isän armoista. Mutta tähän on päästy… No syöppäs nyt; on tässä nyt kalaa. Kalalle se on ahne. Kalamies siitä tulee… Olisihan siinä sievä miehen alku mutta kun on käsi tyhjä, toisessa ei mitään."
Poika suun täydeltä purra mäikytti kalaa, haukkasi leipää, hurautti haarikasta piimää ja molautteli ympärilleen.
Sitä katsoi Pieto pitkästään, unhotti syöntinsä, kasvot värähtelivät ja vahvat huulet höpisivät ja virkkoi kuuluvasti: