"Ei se olisi vielä noin iso."
Siitä havahti, että oli muitakin kuulemassa ja toimisi syömään.
Mutta pala näkyi pyörivän suussa, antoi leipäpalasensa koiralle ja siirtyi nukkumaan vuoteelleen.
Ei häntä heti nukuttanut. Silmät harreilivat kaikille suunnille ja valoisasti välähtelivät leveät valkeaiset.
Mutta tulet sammuivat ja kaikki hiljenivät. Vuoteilta kuului vaan raskasta hengitystä.
Pieto unimielissään virkkoi:
"Jos olisi minun poikani… minun poikani."
Maija, vuoteensa laidalta nosti päätään, koetti kuunnella… Mutta kun Pieto puheli niin hiljaa ja sekavasti, ettei saanut selvää, niin laski päänsä alas, kasvot väreilivät ja silmät kiintyivät korkeuteen.
XVIII.
Päiviä puolikymmentä oli kulunnut. Oli pakkaskirtuinen ilta. Lounaan rantaa läheni synkkämielinen aurinko ja huude korvissa seisoivat nuokkuvat kuuset.