Pieto juoksun hypäkässä tuli saunasta pirttiin. Korvallisilla, leukapielissä ja kasvopäissä näkyi punaisia renkaita, joitten sisukset olivat aivan täpösen täynnä pieniä haavan nirhamia, joista muutamista tihkui mustanpunainen veri, joka pisaroihin hyytyi haavain suulle. Hän istahti pöydän päähän ja makea hymy levisi alas riippuviin kasvopäihin ja mustantymperä partainen leuka vissotti imelöissä poimuissa. Sitte kohosi penkillä, käveli karsina-akkunaan, katsoi siitä ulos, kävellä vaahkaili pirtissä sinne tänne.
Pentti istui pöydän latvan kohdalla penkillä, itsekseen hyrritteli sanatonta laulua ja pieniä puukappaleita puukolla salvoi pieneksi huoneeksi.
Sen luokse istahti Pieto ja hymyillen virkkoi:
Mitä sinä nyt teet?
Pentti vilkasi Pietoon elävän silmäyksen, lipasi huultaan kielellään ja painoi päänsä alas. Kasvoissa oli hieno punastus ja tuhranneilla hyppysillään hitaasti asetteli puupalikkata ristikkonsa salvokseen.
Pieto siinä pitkän ajan katseltuaan kysyi:
"Mitä sinä teet? Kirkkoako?"
Maija tuli saunasta punastuksissaan. Lyhyt harmaa hame teiskotti lanteilla, likaisenviehkan hurstipaidan pääntie reuhotti puolirintaan, hartona reuhottivat märät hiukset ja mustina suortuvina riippuivat lyhyelle kaulalle. Sarvipussinsa pisti hän ovensuuhun penkille, ketterästi pyörähti karsinaan päin, oikoi kahden käden kaulaltaan hiuksimakajaksia niskaansa päin ja virkkoi:
"Minäkin kylvin. Oli siellä löylyä. Ja olisi sitä vieläkin… Kas sielläkös se poika taasen rakentaa! Mitä se nyt tekee? Kirkkoako se taasen salvaa? Se sillä on aina tekeillä; siihen se nousee ja laskee. Mahtaa siitä tulla rakennusmies vielä kerran, kun jaksaisi päästä viidesti viistalviaaksi… Mutta sinä, Pieto, et saa jäähdytellä itseäs, sinun pitää ruveta maata. Kun olisi sorkkarasvaa, niin voitelisin sarven sijoja."
Sanna: "On sitä."