Maija: "Kyllä se ensin vähän kirvelee, mutta hyvä on. Kyllä sen leikin mies kestää. Pannaanhan vaan? Kerrallaan kun kestää, niin kerrallaan katkeaa… So, nyt se on voideltu!… Vieläkö kihelmöipi?"
Pieto kipristeli ja ähki.
"Nyt se vasta sitä porottaakin! Mojoo ihan!…"
Maija otti pitkävillaiset rouot, kääri siihen Pieton ja virkkoi lempeästi:
"Nuku nyt siihen ra… No nuku."
Maija hieman punastui, pyörähti ja leimautti tyttöihin tulisen katseen ja lausui:
"Niin, se lukuhan se nyt on takapajulla, kun koko päivä meni tuolla saunassa. Minä kun sitä ensin hieroa jylttäsin vihaisen rupeaman, oikein kädet menivät varattomiksi ja sitte iskin aivan täyteen sarvia… Kyllä siinä oli kätösen loimet… No ruvetaampas lukemaan. Pitäisihän toki oppia, ettei minun kulkuni tänne tyhjään menisi. Ja tämä uusi kirkkoherra se on vihainen laiskoille lukijoille. Mutta minulle se on hyvä kuin liposen lintu. Se kun aina käypi meillä, niin se puhuttelee tuota poikaa. Se on hyvä hyviinsä, paha pahoihinsa… Niin, kyllä se tulen takoo teille, jos ette opi lukemaan. Mutta kyllä te opittekin. Ja kun kesällä tulette rippikoulun aikana majalle, niin kyllä minä teidän päänne pelastan… No ruvetaampas nyt taasen koettamaan… Istutaanhan tänne pöydän ympärille kaikki. — No Reetakin yhteen joukkoon Martan kanssa yhdelle kirjalle… Otahan aapeluksesi käteen… Isä-meitä se jo meneekin, otetaan siitä Uskontunnustuksesta. Koettappa, Reeta, nyt tavata… No missä sinulla on puikko?"
Reeta nyreästi:
"Minä sormellani viilletän."
Maija: "Ei siitä niin paksulla sormella tule mitään. Tässä puikko!…
Jokos muilla ovat puikot hommassa?"