Kerttu: "Ruvetaampa sitte tästä syömään. No emäntä käykääpäs käsiksi metson täkkään."
Maija: "Kiitos, kiitos! Mutta kun pahimmoilleen ennätti nukkua tuo poika. Olisi se mielellään syönyt sekin. Mahtaako tuo herätä. Aivan nukkuu henkihieverinä. No antaa nukkua."
Tytöt seisoivat pöydän ympärillä, leikkasivat leivästä palaset käteensä ja lohkasivat rasiasta hohtavaa kesävoita palaselleen.
Sanna: "No tulkaa nyt emäntä tänne yhteen nujuun."
Maija: "Kyllä, kyllä; kiitos, kiitos!"
Sen kanssa liemahti pöytään, rotasi metson täkästä puoliskon, alkoi sitä ropostella ja pala suussa lausuili:
"Oli se minunkin isäni metsämies. Kyllä sitä ennen lapsena sai linnun lihaa. Mutta sitte, kun isä kuoli, jouduimme vieraan varaan. Viisi oli meitä pesuetta: kolme tyttöä, kaksi poikaa. Kerjäsimme ensi talven, sitte pantiin ruojille mikä mihinkin kylän sopukkaan. Siten hajotettiin ympäri ilman ääriä, yksi itään toinen länteen… Sitte olin piikana kymmenen vuotta, huimansin menemään naimisiin köyhemmän itseäni kanssa, sitte kuoli mies, sain tuon lapsen kaulaani, niin ei kumma jos on köyhänä pysytty. Mutta köyhyys ei ole vika, kun sen kunnialla hallitsee… Niin… Köyhyys ei ole vika kun sen kunnialla kantaa. Köyhänä olen ollut ikäni. Vaan ihmissä minua on pidetty. Olen oppinut hieromaankin, siihen eivät kaikki pysty. Vaikka luulisi, ettei siinä ole suuri silmänkirja, mutta laatua se työ vaatii. Siinä pitää tietää mihin ne suonet juoksevat, mistä ne lähtevät ja mistä ne saapi käsiinsä. Aivan joka kerran, kun on pappilassakin tarvittu hierojaa, niin minut on haettu. Ja hevosella on haettu, vaikka on noin lyhyt matka, muutamaa sata syltä vaan. Rovastiakin olen hieronut monta monituista kertaa… Mutta se on vähän lihava se ukko, sillä ei tunnu luuta muualla kuin otsassa. Niin, kyllä minä voin pitää teidän puoltanne. Syyhytellen se isokin sika kaatuu. Oiki luvuimpa tuo pääsi äitinnekin koulusta, kun pääsi tuttavaksi pappilaan. Samoin se käypi teidänkin, kunhan minä käyn rovastin puheilla… Mutta tuo linnun liha se on tehosata. Oli semmoinen mokare, tuommoinen tuskin puoli metson täkkää, jonka otin, niin tuli aivan ehosta, ihan kyllitellen. Kiitos, kiitos!"
Tytötkin lopettivat syöntinsä, pistivät veitsensä tuohitappiin ja panivat ne suoriin lonkkataskuihinsa.
Sanna se korjasi ruuat pois, vei kontin porstuaan, ja penkille kädet helmaan istuivat tytöt; ikävä kajastus näkyi kasvoissa.
Maija teki lattialle leveän ryysyisen vuoteen ja virkkoi: