"Höyhenistään lintu tunnetaan. Tuommoisen vuoteen minä vaan voin laittaa. Mihinkäpä köyhä pani köyhyytensä. Sitä lintu linnulle, mitä linnulla itsellään. Ruvetaanhan tähän pitkäkseen… No… Ei täällä saa ruveta ikävilleen Vai mitä te niin nöllötätte? Paras on olla reima ja ripeä vaikka portille kaatukoon!"
Maija laskeutui vuoteelle.
— Tulkaapas nyt tänne yhteen lautturiin.
Tytöt hiljaisina riisuutuivat ja kytjähtelivät vuoteelle.
Mutta itään kiertyi jo lempeän kesäyön kirkkain kajas kun vasta yksi ja toinen silmä vähitellen varveni unen valtaan.
XX.
Kirkkaana kohosi Pyhä-aamun herttainen aurinko. Hiljaa seisoivat rannan puut. Kaukana nurmikkovainioitten perillä venyi kirkon huippuisen tornin pimentokuva, kun tytöt jo istuivat penkillä. Niskoissa sipottivat pienet palmikot, päissä valkeapohjaiset ristiraitaiset pumpulihuivit, jotka otsalta seisoivat terävällä sopella. Kaulassa lemottivat olkapäille yltävät siniraitaiset tummapohjaiset huivit, päällä harmaat puolivillaiset yksikörttiset röijyt ja samannäköiset lyhytlännät hameet, jotka kankeina kömöttivät korkeilla poimuilla ja lauteilla lopottivat isot pyöreäpohjaiset taskut. Jaloissa valkeasääryksisten sukkain päällä töpöttivät ruskeat paulakengät.
Aukinaiset Aapelukset helmoissa, päät alas kumartuneina ja silmät kirjoihin teroitettuina siinä tytöt istuivat Maijan tuvan kaitaisella penkillä. Kasvoissa näkyi arkoja väreitä ja huulet harvasteesen liikkuivat…
Sanna kohotti päätään, painoi kiinni Aapeluksensa, katsahti Maijaan, joka kokoili vuodetta lattialta ja kanteli ryysyjä ulos, virkkoi:
"Milloin sinne kirkkoon mennään?"