Maija: "Hohoo! Sinne vielä hetki heiahtaa ennenkuin kirkkoon mennään. Kyllä vielä hyvänkin sormihaaran kiertää aurinko ennenkuin kirkko aukeaa."
Auno: "Mistä sen tietää, milloin se aukeaa? Kunhan eivät vaan menisi meistä tietämättä."
Maija: "Olkaa huoletta! Kuuluu, veikkoset, se soitto. Olkaa miessä huoletonna, kunnes kello moukaisee."
Vappu: "Kuuluako se tänne noin kaukaa?"
Maija: "Kyllä kuuluu. Huoletta kuuluu. Uskokaa minua. Kyllä sen kuolette, älkää huolehtiko. Ja sinne on aikaa vielä palanen. Tähän näin kun paistaa aurinko tuosta akkunasta, niin silloin vasta."
Riikka: "Kyllä kai me kerkemme syödäkkin?"
Maija: "Vaikka kymmenen kertaa! Ja syönettehän toki ennenkuin lähdette mihinkään, ja tuokin Pentti saisi maistaa linnan täkkää. Siitä on kovin paha jos se tietää, että minä olen saanut eikä hän saisi. Ja kyllähän minä sen teille korvaan. Emme me Pentin kanssa syö koiran suuhun."
Sanna aukasi kontin ja levitteli ruokia pöydälle.
— Kyllä me sen uskomme. Kyllä me annamme Pentillekkin metson täkän. On meillä niitä monta vielä… Tuossa on Pentille… Kyllä te sen moneenkin päähän korvaatte.
Tytöt kun olivat syöneet, niin odottelivat päivän kiertämistä siihen paikkaan, mihin Maija sen oli sanonut joutavan ennen kirkkoon menoa, ja hiljaisina kädet helmassa istuivat taasen penkille.