Riikka: "Eihän sitä tullut ajatelluksi, kun tuo Reeta työntyi edellä."
Sanna: "Vähä vahinko! Tuossa risteyksessä on tyhjä penkki, mennään sinne! On meillä jalat."
Auno: "Totta tosiaan!"
Vappu: "Mennään sinne!"
Silloin tytöt nousivat ja kiireesti astua sipsuttivat Sannan osoittamaan tyhjään penkkiin; istahtivat siihen.
Mutta naurun tirskettä aikoi kuulua edestä ja takaa ja ivallisia muotoja näkyi siellä täällä.
Tyttöin kasvot jähmettyivät, silmät harreilivat; mutta eivät tajunneet, mikä tässä olisi liikaa.
Etelä-ovesta astui pitkän-hoilakka, hieman etukumara rouva, jonka särmäkkäät kasvot olivat hartaassa hyypiyksessä ja hienot huulet kuivassa nipistyksessä. Tämä seisahti penkin kohdalle. Mustat tavattoman suuret palkosilmät mulkoilivat hienojen pitsien alta ja tummat kuluneet kasvot kuohahtivat. Silkkisen kauhtanan alta veti hän esiin valkoisen kätensä, sujutteli hienoja sormiaan taaksepäin ja viittoili.
Tytöt eivät näkyneet tietävän mitä se oli, katselivat vaan pyörein silmin rouvan tahdikasta tykkilakkia, sen puhtaita pitsiä, silkkinauhoja ja leuan alla mustan silkkikaapun päällä lopottavaa valkeaa pitsisolmua.
Ovesta tulla sipsutti puoli kymmentä toisia puuhkeampikasvoisia, joitten leveät hameet kuhisivat ja pystyillä hartioilla holli löysä kaapu. Nämä seisahtivat rouvan luo, leveiden liattujen reunain alta pyöri kirkkaita silmiä. Rouva kääntyi niihin päin ja kikkeästi virkkoi: