— "Nouse nyt jo pois! Voi sinua urpiaista, kun oletkin väsynyt! Toinnu nyt pois. — Katso kun jo on ilta. Lähdetään syömään kotiin. Kohta tulee äitikin: nouse nyt. Jo hame kuiva. Pannaan hame päälle, että äiti, kun tulee kotiin, niin löytää sievänä tyttönä. No älä nyt kitise. Katsoppas Hallia, kuinka on tuossa sievänä. Sekin kummastelee, kun sinä nyt et toinnu ylös, vaikka ennen olet niin näppärä ollut. Nouse nyt äidin tuppelo. Minä nostan äitin typykän… Kas niin! seisohan uutti, pitkänä, että panen paidan ja hameen. No mikä se on jalassa, kun ei varaa ollenkaan?"
Martta: "Älä… älä… voi… älä Kerttu." Ja pää hervahti niskoille, ja koko tyttö valahti varatonna maahan. Kalvistuneet kasvot seisoivat elottomina.
Kerttu juoksi kotiin sanomaan toisille että Martta on kipeä.
"Martta kuoli!… Voi, voi! Martta kuoli! Voi, voi, voi!… Martta kuoli! Lähtekääs katsomaan!… Voi, voi kun Martta kuoli!"
Tytöt kavahtivat ylös pöydästä, jossa olivat jo syömässä. Jokaisen silmät tuijottivat Kerttuun.
Sanna: "Kuoli? Herra ihme!"
Vappu: "Lähdetään katsomaan."
Auno: "No älkää parkuko! Lähdetään katsomaan."
Kaikki juoksivat itkien ja parkuen rantaan.
Auno: "Ka tässä on, kuollut on. No älkää parkuko, eihän se auta.
Hallikin ulvoo sitä hätää. Älä nyt Halli niin telmä."