Pirtissä tytöt riisuivat pyhävaatteitaan ja vähäpuheisina asettelivat niitä nauloihin. Penkillä istui Pentti.
Pieto astua jampi pirttiin. Suuret jalkaterät lopsahtelivat lattiaan ja hiukset riippuivat silmillä; mutta pirttiin tultuaan hän seisahti lattialle, kahden käden käänti niitä korvainsa taakse ja otsalle ilmautui mutkainen jakaus.
Maija meni Pentin luo; nykäsi olkapäästä Pentin lattialle seisomaan ja alkoi selitellä:
"Katsoppas tämmöinen tämä on. Tämähän on jo koko mies. Ja se tätä nykyä on kasvanut kuin korvista olisi vetänyt. Talvella kun täällä olimme, niin oli minua kainaloon; niin katsohan nyt, kun olkapäähän jo tärppii. Niin on siihen pitänyt kasvaa. Ja mitäs, muutenhan se on ruumistunut niin mahdottomasti! Katsohan näitäkin kasvoja: talvella nauvattivat kuin nauris, mutta nyt lössöttävät kuin rovastilla. Kyllä siitä näkyy kohta mies joutuvan. Metsämies siitä taitaa tulla, se aivan päivät päästään kupastaa pappilan poikain kanssa vesilintuin ammunnassa. Ja ne pappilan pojat tästä pitävät niin paljon, etteivät ne lähtisi ei mihinkään ilman tätä. Ne ovat aina yhdessä kuin juottokaritsat. Ja sinne se tämäkin palastaa ihan kuin palkattu. Eivät ne Pappilan pojat pidä kenestäkään niinkuin tästä. Kyllä ne ovat niin perehtyneet toisiinsa, että ne ovat yksituumaiset kuin paita ja pohkea. Kyllä mahtanee niillekkin pappilan pojille tulla ikävä nyt, mutta ei siinä auta. Niin, enhän tänne olisi minäkään joutanut, olisi sitä ollut työtä sielläkin; vaan minä kun olin kerran jo talvella alkuun pannut noitten tyttöin opetuksen, niin minä en heitä töitäni kesken. Ja se on tärkeämpi kuin mikään muu."
Maija hytkähti itsekseen, ja jatkoi:
"No tietää tuon nyt toki! Tuon ikäiset ihmiset eivät vielä ole ristillisen seurakunnan yhteydessä, niin mikä on sen ensimmäisempi kuin semmoinen teko, että saattaa ne siihen… Noo, parempi myöhään kuin ei milloinkaan."
Maija silmäili Pietoa, silmäili poikaansa; mutta kääntyi sitte tyttöin puoleen, jotka jo olivat kädet helmassa istumassa peripenkillä ja mykkinä katselivat Maijaa. Pieto istahti pöydän päähän kynkkämäksilleen pöytää vasten ja siitä katseli pirtille. Pentti istui sivupenkille ja suu mytyssä allapäin näpissään katkoi varvun palasta.
Karsinassa olivat kangaspuut ja niissä hamppuloiminen, harmaakuteinen, karkea puolivillakangas. Sitä meni Maija katselemaan, virkkoi:
"Ompa teillä täällä kangaskin."
Sanna: "On sen tapanen."