Maija pyörähti katsomaan, nipisti Vapun hametta.
— Kappas sitä! ompas se nankeaa vaatetta. Eikä ole piitämiä eikä lapasiakaan, polkuvikoja ollenkaan; aivan suorana sojottaa loimi kuin varsinaisen kankurin tekemässä! No niin se on, että oppien ne papitkin tulevat. Kyllä nyt näkyy vaatteen puutos pakenevan. Niin se on, kun oikein neuvotaan, niin heti sitä oppii. Se ei ole sentään pikku konsti osata tehdä tuommoista neliniitistä. Vaan minä kun olen neuvomassa, niin sen täytyy mennä päähän. Minä kun joka paikan neuvon ja selitän ihan takitilaan, niin semmoisen neuvokin täytyy upota vaikka kannon päähän… Kuka tätä kutoi?
Vappu: "Auno sen laittoi ensin kudottavaksi ja sitte sitä rahottiin kuka kerkesi."
Maija: "No nyt kun tuon kankaan saatte pois, niin laitetaan oikein uuden muutin rantukangas. Siinä sitä on vieläkin enemmän tietämistä. Kyllä sitä siinä enemmän päätä vannehditaan. Mutta minulla ei mene käsi päähän vaikka minkälaista laitettaisiin. Minun pääni ei ole korkealla, mutta siinä on najua siksi, etten minä heitä tekemättä, mitä vaan nähnen. Minumpa piti pappilassakin tässä tuonaan laittaa toimelleen sen vanhan mamsellin ristiraitainen. Myttyyn olisi mennyt ilman minutta. Minä en ole mitään kouluja käynyt, vaan minulla on tuo muistilahja semmoinen, että mitä minä vaan näen, niin se tarttuu päähän kuin naulattu. Ja tuolle Pentille näkyy toki tulevan se muistinpesä aivan kuin minulle. Se muistaa aivan pienenä parana tapahtuneet asiat, ihan lukee kuin kirjasta. Lieneekö ollut tuskin kaksivuotias, vai lieneekö hän ollut vähän kolmannella kun Lautakankaan Risto ampui metson meidän aitoviereltä suuresta hongan-ranista ja toi sitte sen meille; tämä kun lattialla sitä käänteli ja levitteli sen siipiä ja piehtaroi sen vieressä, niin se muistaa sen kuin eilisen asian Niin sitä ei tee kuka tahansa. Kyllä se on erikoinen kaikille lahjoilleen tuo poika. Kyllä se on erikoinen alku."
Maija katsahti Pietoon ja lisäsi:
"Nyt taasen tyynessä Pentti kyhnöttää. Lieneekö vähän ikävä, kun tietää, ettei huomenna pääse pappilan poikain kanssa linnun ammuntaan. Mutta älä ole milläsikään, kyllä täällä aika kuluu. Ottaahan Pieto huomenna mukaansa työhön, niin kyllä siellä päivä kuluu."
Pieto käänti päänsä Penttiin ja virkkoi:
"Lähdemme tästä huomenna virsuntekoon tuonne Pahkalehtoon."
Maija: "Ka se! Se se nyt on vasta mieluinen retki! Saat uudet virsut jalkaasi."
Maija meni Pieton luo, istahti rahille; osotti Penttiä.