Reeta: "Mitäs hän valehtelee. Jos ette ole ränkymättä, niin saatte jokainen samasta sarvesta. Mitä se tuokin koira on haukkuvinaan? Syyti, Halli; mitä sinä haukut?"
Vappu: "Sitähän se huutaa, jota muutkin."
Martta siinä ilakassa jo nousi istualleen. Reeta koppasi hänet syliinsä ja kantoi pirttiin. Halli rinnalla kirkkain silmin seurasi että mihin sitä viedään.
Reeta laski Martan sylistään pirtin penkille pitkäkseen vanhan nutun pään alle. Siihen Martta nukahti ja valitti nukkuessaan.
* * * * *
Yön huntu peitti iltaruskon jättämän Hyllyäiskeron harmaan huipun, kuin kirkkomiehet saapuivat kotiin. Tunnonrauhan mieluinen hymy lepäsi äidin kasvoilla ja rakkauden lämmöstä loistavin silmin läheni hän vastaanrientävää lapsijoukkoaan. Isä käveli hänen sivullaan syvämietteisen näköisenä, ja hieman väsymyksen tuhostusta kasvoissa. Käveli pirttiin, heitti ruskean konttikessukkansa selästään ja asetti sen rahille. Sitte riisui päältään sarkkatakkinsa, jonka olkapäissä kontinviilekkeiden sijat tuntuivat ja pani sen naulaan. Sen päälle pisti nahkapontaisen huopahattunsa; paitansa hihalla pyyhkäsi hiestynyttä otsaansa, istahti pöydän päähän, liitti ristiin kankeat sormensa ja asetti ne pöydän laidalle. Siihen painoi otsansa ja luki isä-meidän ja herransiunauksen, luki ne hartaammin kuin tavallisesti ennen.
Kauan viipyi ukko siinä kumarruksissaan; viipyi siksi, kunnes äiti oli aittaan laittanut iltaispöydän.
Sanna aukasi pirtin oven ja oven raosta virkkoi:
"Isä, aittaan syömään!"
Pieto: "Kyllä tulen kohta."