Allapäin käveli Pieto; aina väliin ravisti päätään ja höpisi:
"Pyssypä se oli pyssyn päiväinenkin… No ei tässä ilmassa!…
Kaikessa sitä ollaan!…"
Maija kun kuuli Pieton askelet, hyppäsi seisalleen. — Herra Jumala, no eläthän toki! Menivätkö kaikki lehmät? Voi, voi, hirveätä! Kuolta olin. Menivätkö kaikki lehmät?
Ei Pieto virkannut sanaakaan; puhkaen ja päätään punallellen meni vaan vuoteelleen ja painui nukkumaan… Kyynelsilmin tytöt katselivat sitä kamalaa tannerta kuusikon pimennossa. Riikka se jäykin kasvoin kierteli repaleina makaavaa Pulmikkia; säikähtyen virkkoi:
"Mikä tuossa pensaan juuressa?…" Kerttu pyyhkäsi silmiään, katsoi siihen Riikan osottamaan paikkaan.
— Siinähän se on se lehmän-syöjä? Isä on sen tappanut. Tyttöin silmät kirkastuivat.
Reeta: "Aivanko totta, että siinä on karhu?"
Kerttu: "Siinä on, ei se siitä parane. Katsohan Auno!"
Auno hiipien likeni; kuuristui katsomaan ja varmasti virkkoi:
"Siinä on ja huoletonna on!… Nahkallaampa maksoi lehmän. Ja suuri… voi pahennus minkälainen veturi!"